perjantai 22. tammikuuta 2010

Oranssia hehkua elämän polttopisteessä





Aloin tänään lukea Heli Karjalaisen runokirjaa Odota minua elämä. Kirjasta löytyi upeita, syvällisiä ajatuksia ja oivalluksia elämästä. Tämä runo hyppäsi silmilleni, kuin vastauksena eilisen postauksen ajatuksiini epätäydellisestä elämästä:

Ehkä suurin taito elämässä ei olekkaan se että saa
kaiken mitä haluaa. Ehkä suurempaa on osata
haluta sitä mitä saa.
Ei tyytyä siihen, vaan olla siitä tyytyväinen.
On kaiketi jokin syvä salaisuus siinä, että elämä
on aina sietämättömästi keskeneräistä.
Epätäydellistä, vain harvoin ohikiitävinä hetkinä
sellaista kuin toivon.Mitä minä teen elämän
sietämättömälle keskeneräisyydelle?
Tappelenko vastaan ja vaadin jotain muuta.
Kärsin ja kiukuttelen aina kun epätäydellisyys
sohaisee elämääni. Kuvittelen mielessäni,
millaista olisi ollut jos kaikki olisi ollut "oikein",
ja vuodatan vuolaita kyyneliä todellisuuden
ja
kuvitelmien välissä olevan pohjattoman
kuilun täydeltä.
Vai onko niin ettei elämä olekkaan epätäydellistä?
Vain minun ymmärrykseni elämän
syvyydestä ja rikkaudesta on.

Toinen Heli Karjalaisen runo:

Ei elämä ole tehtävä. Ei elämä ole suoritus.
Ei elämä ole saavutus.
Elämä on.
Tekemisen sijaan voisi oppia antamaan.
Saavuttaminen sijaan voisi oppia jakamaan.
Pätemisen sijaan voisi oppia antautumaan.
Hallitsemisen sijaan voisi oppia joustamaan.
Vaatimisen sijaan voisi oppia rakastamaan.
Rakkaus on maailman ainoa elämää synnyttävä
voima, ainoa uutta luova prinsiippi.
Iman rakkautta kaikki mikä on, on kuoleman
palveluksessa.
Mitä suurempaa tehtävää ihmisellä tällä
maapallolla on kuin rakastaa?

13 kommenttia:

marjohei kirjoitti...

Kauniita kuvia!

Pellon pientareella kirjoitti...

Katsopas kun nämä juuri sopivat omaan postaukseeni ja perfektionismin pohdintaan :). Epätäydellinen on realismia, sitä todellista elämää. Viisaita sanoja Karjalaiselta.

Mirka kirjoitti...

Taas tuntuu että maa tärähtäisi jalkojen alla, kun joku pukee omat ajatukseni sanoiksi. Yhtäkkiä kaikki tällainen koskettaa kovasti - aiemmin en ole suorittamiseltani kerinnyt pysähtyä sen enempiä pohtimaankaan...

Taru kirjoitti...

Upeat kuvat, tykkäsin ihan hirmuisesti <3

trina kirjoitti...

Marjohei,
Kiitos sinulle :)

Pellon pientareella,
Näköjään samoilla ajatuksenladuilla ollaan oltu.

Mirka,
Hienoa, jos elämääsi on löytynyt tilaa pohdinnoille ja muutoksen kaipuulle!

Taru,
Kiitos sinulle :)

Satu kirjoitti...

Kaunista hehkua ja kimallusta - todella :)

Herne kirjoitti...

Kuvat jo ovat ajatelma
sinänsä.

Siitä lohdullisuudesta,
joka saa valollaan
harmaankin oranssin
hohtoiseksi.

Jään ja valon
yhdistelmäkin
laittaa sydämen sykkimään
ja veren kiertämään,
sekä hymyt suupieliä
kukittamaan.... :)

Kaksinkertaisten ajatusten
kiitokset.

Nan kirjoitti...

Kauniita kuvia ja viisaita runoja!

trina kirjoitti...

Satu, Herne ja Nan,
Hymy ja lämmin ajatus teillekkin :)

tuuluska kirjoitti...

Kauniita kuvia. Oranssi hehkuu niin hienosti. Miten oot sen onnistunut noin tallentamaan?? Kaikki kuvat on vieläpä niin samaa sarjaa ja sävyä.
Karjalaisen tekstit ajatuksella kirjoitettuja.
Tuossa jälkimmäisessä on samaa ajatusta kuin Tommy Tabermannin mukavimmissa runoissa. Tykkään.

trina kirjoitti...

Tuuluska,
Kiitos sinulle :)
Oranssi auringonlaskuhehku vaan tarttuu kameraan :D Eivät kyllä taida olla samana päivänä otettuja kuvia, mutta samanlaista hehkua on löytynyt useanakin päivänä. Pidän noista runoista, joissa on enemmän ajatusta, samoin kuin luontorunoista. Tabermannia en ole påaljoa lukenut, pitäisi joskus... rakkaudesta taitaa olla paljon kirjoittanut.

Marika kirjoitti...

Tosi mahtavia kuvia! Ja nuo runot, niin osuvia sanoja, itsekin samanlaisia asioita mietiskellyt viime aikoina ja tullut samantapaisiin lopputuloksiin pohdinnoissani. Elämä ei tosiaan saisi olla suoritus, eikä aina tulisi vain tavoitella jotain parempaa, koska nyky hetkikin on niin ainutlaatuinen.

Noita kuvia tekee mieli vain jäädä katselemaan, todella vangitsevia kuvia, kauniita :)

trina kirjoitti...

Marika,
Kiva kuulla, että tykkäsit runoista ja kuvista. Arjen tohinassa elämästä tulee helposti suoritusta, kun yrittää selvitä velvoitteiden keskellä. Välillä pysähtyy miettimään, mikä on oikea asenne tähän ainutkertaiseen elämään.