torstai 22. lokakuuta 2015

Enkelinsiipi kukassa

Enkelinsiipi on innostunut kukkimaan. En muista sen kukkineen aikaisemmin, tai sitten en vaan ole huomannut  pieniä kukkia suurten lehtien lomasta.
Enkelinsiipi on begonia, niinkuin kukastakin voi päätellä.
Kasvi on taas hurahtanut ihan liian suureksi, vaikka leikkasin sitä keskikesällä aika rajusti. Täytyy taas leikata, kun tukikepitkään eivät pidä sitä enää pystyssä.

4 kommenttia:

  1. Onpa upea enkelinsiipi ja kaunis kukka! En kyllä tiedä, mikä saa tuon kukkimaan. On kyllä ihana ja hankala kasvi. Minulla on myös kukoistava enkelinsiipi, mutta on se venähtäessään hankala. Viimeksi eli keväällä laitoin sen kokonaan uusiksi eli otin latvapistokkaat, juurrutin ne ja laitoin multaan (yksi syy tähän oli aurinkoinen ikkuna, joka taisi olla liian valoisa paikka, kun kasvi ränsistyi ja lehdet olivat lähinnä punaiset). Nyt on uusi kasvi, joka venyy taas kovaa vauhtia. On vaikea päättää, mitä sille kannattaisi tehdä, jotta siitä tulisi tosi nätti. Sinulla on tosiaan tosi kivasti onnistunut. Miten toimit tuon kanssa, siis leikkaatko sitä säännöllisesti vai laitatko välillä kokonaan uusiksi pistokkaista? Onko tuo ruukussa oleva pikkuruukku myös oikea kasvi? Kivan näköistä tuo, että on jotain koriste-esineitä ruukussa, tulee mielenkiintoisen näköinen kokonaisuus :)

    VastaaPoista
  2. Niin herkkä ja suloinen kukka!
    Rakastan enkelinsiiven lehtiä myös!
    Pistokkaista sen saa helposti lisättyä!

    VastaaPoista
  3. Nan, kannattaa leikata niin haarautuu ja tekee uusia versoja sitten enemmän. Yleensä kannattaa leikata kesää vasten, kun kasvi silloin kasvaa eniten, mutta mun kasvi on niin elinvoimainen tapaus, että uskallan leikata sitä nyt syksylläkin. Leikkaan liian pitkiä oksia niiden varressa näkyvän silmun yläpuolelta, niin tekee silmusta uuden oksan. Nyt kasvi on kyllä intoutunut tunkemaan versoja juurestakin. Joskus olen tunkenut pistokkaita myös juurelle multaan, kun on ollut ruukussa tilaa. Peruskasvi on kuitenkin vanha, se alkuperäinen (varmaan kohta 10 vuotta). En ole siis uusinut kokonaan kasvia, kun on pysynyt hengissä kaikki muutotkin läpi ja niitähän meillä on ollut aika monta vuosikymmenessä.

    Pikkuruukussa on jokin mehikasvi. Niitä taimia on myös tuossa isossa ruukussa, kun mullassa on tilaa. Isoihin ruukkuihin mahtuu kaikenlaisia koristeita.

    VastaaPoista
  4. Susanna, lehti onkin erityisen kaunis, niiden takia enkelinsiipeä kannattaakin kasvattaa.

    VastaaPoista