maanantai 28. marraskuuta 2011

Pohdiskeluja


Jatkan vielä eilisen runon ajatusta siitä miten paljon enemmän ihmisen elämässä mukana kulkeekaan asioita, mitä ulospäin näyttää. Olen lueskellut Helena Anhavan runokirjaa 'Kukaan ei tiedä'. Siinä on osuvia ajatuksia ja huomioita pintaa syvemmältä nykyelämänmenosta. Suosittelen kaikille joita rassaa nykyelämän kiire, kilpailu, välinpitämättömyys, kulutushysteria ja muut ihmisen sekä luonnon aitoutta ja herkkyyttä tallaavat tekijät.

Miten kuuluu tuntea?
Niin kuin toiset tahtovat:
optimistisesti.

Älä näe mitään.
Älä kuule mitään.
Älä puhu mitään.
Niin kuin toiset tahtovat.

Väärennä siis itsesi,
puhu vastoin tietoasi,
se on muista mukavampaa.

(H. Anhava)

Pohjimmiltaan jokainen kaipaa tulla ymmärretyksi. Anhavan sanoin: Kukin etsii vain mielen sukulaista samalta herkkyystaajuudelta. Pidän tuosta ajatuksesta.

6 kommenttia:

hanne virtauksesta kirjoitti...

Onkin niin helppoa ja miellyttävää olla vuorovaikutuksessa samansieluisuuden omaavan kanssa. Ei tarvitse selitellä, todistella...

Kauniita kuvia sinulla taas =)

AAMU kirjoitti...

Napsakka runo.

trina kirjoitti...

Hanne,
Näin on. Samalla 'aaltopituudella' (tai miksikä sitä kukin nimittääkään) olevat ihmiset ovat aarteita.

AAMU,
Niinpä.

Nurkkalintu kirjoitti...

Pidän tästä runosta, kuin myös alempana olevasta Maaria Leinosen runosta.

Soisin useampien olevan "sukulaisiani samalla herkkyystaajuudella". Elämän matkan taivaltaminen kevenisi, uskon :)

trina kirjoitti...

Nurkkalintu,
Olen samaa mieltä. Ihminen kaipaa ymmärtäviä kanssakulkijoita. Mukavaa viikkoa.

Harakka kirjoitti...

Runossa on niin toden tuntuiset sanat.
Ja mikäpä sen hienompaa, kuin omistaa lähelleen sellaisen ihmisen, jolla on mieli ja sielu samansuuntainen, kuin itsellään.