tiistai 8. marraskuuta 2011

Moi taas..

Niin se viikko taas vierähti ja tämäkin menossa oleva kulkee jo tiistaissa.

Viikonloppuna oltiin viettämässä hämäränhyssyjä päiviä mökillä. Mukava oli tunnelmoida kynttilöiden valossa. Kaupungissa kun en osaa niin paljon kynttilöitä polttaa, ulkolyhtyihin joskus laitan ohikulkijoiden iloksi valoja. Elämäni ensimmäiset suppilovahverotkin metästin tai oikeastaan ne osuivat ihan vahingossa tielleni. Olen niitä joskus oikein etsimällä etsinyt, mutta kun en ole oppinut niitä hiukan pohjoisemman Suomen kasvattina tunnistamaan (suppilovahveroita kasvaa ilmeisesti vain etelässä), en ole osannut kerätäkkään. Nyt jokin lamppu kuitenkin syttyi päässäni, kun näin maassa röykkiöittäin noita herkullisia ruskeahattuja.

Isälle ja apelle lähtee tänä vuonna ruskeasävyisiä kortteja. Täytyy koettaa ensikesänä ja -syksynä kerätä enemmän lehtiä ja kasveja kuivattavaksi, niistä kun saa helposti luonnonläheisiä kortteja.

Ei kommentteja: