sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Täällä taas

Muutto on onnellisesti takana, tekemistä tosin kotona vielä riittää, ennenkuin kaikki tavarat on paikoillaan. Rankkoja viikkoja, iltoja ja viikonloppuja on muuton suhteen vietetty. Voimat ovat olleet koetuksella, kun lisäksi normaalimittaiset työpäivät matkoineen ovat lohkaisseet päivistä jatkuvasti vähintään 10-11 tuntia. Lisäksi on töissä välillä aherrettu ylipitkiä päiviä, joten kotona en ole ehtinyt useinkaan käydä kuin nukkumassa.


Vähän on pelokas ilme pienellä murulla näissä kuvissa. Uuteen pihaympäristöön on käyty jo tutustumassa. Kissan ulkoiluttamismaastot ovat harmikseni täällä huonommat verrattuna edelliseen pihapiiriin.

Lähiseudun metsiäkin on jo ehditty hieman tutkia. Onneksi maaseutua ja luontoa löytyy aika läheltä. Tosin täällä pääkaupunkiseudulla ihmisiä vipeltää joka paikassa paljon enemmän kuin kehä 3:n pohjoispuolella.


Pajupirtin Kaisan blogissa oli blogin 2-vuotisarvonta kaikkien lukijoiden kesken ja voitin sieltä kauniin käsin tehdyn valoryijysydämen ja tähden. Kyllä oli mukava yllätys, kun paketti vielä saapui postiin sopivasti syntymäpäivänäni. Sydän koristaa nyt uuden kotimme portaikon seinämää.

6 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Hyvä että pahin muuttorumba on nyt takana. Tiedän että paikkakunnalta toiselle muutto on tosi raskasta puuhaa.

Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut ja onnittelut arvontavoitosta. Kylläpäs onkin sattunut mukavasti, että syntymäpäivänäsi olet saanut tuollaisen arvontavoiton. On kyllä kaunis, kuin myös tuo sydän.

Eloise kirjoitti...

Onnellisia päiviä uuteen kotiin!
Aivan ihanan värinen kissaeläin teillä asustaa. Yhtä hämmentyneitä kuvia on meilläkin kolmesta kissastamme muuttopäivän jälkeisinä päivinä, laatikkovuorien päällä istumassa. He kun saivat uuden kodin lisäksi uusia ihmisiä ja kissajäseniä perheeseensä - riitti siinä kissoilla sopeutumista!

trina kirjoitti...

Kiitos Marika ja Eloise.

Sopeutumista tässä on niin kissoilla kuin meillä ihmisilläkin. Mutta onneksi tämä on pääasiassa positiivinen muutos niin että suuren työmäärän muuton suhteen jaksaa kyllä kantaa.

AAMU kirjoitti...

Tervetuloa takaisin.

Hanne kirjoitti...

Tervemenoa sinne pääkaupunkiseudulle! Minä sieltä juuri lähdin. Onnea uuteen elämäntilanteeseen!

trina kirjoitti...

Aamu,
Kiitos :)

Hanne,
Joo, ei mekään mieheni kanssa olis mielellään tänne etelämmäks tultu, vaan oltais menty maalle, mutta nyt on pakko ajatella työasioita. Tämä on vain yksi välivaihe elämässä, muutamme joskus hamassa tulevaisuudessa maalle, niin korpeen kuin mahdollista.