Muistatko, kun uskalsimme
lähteä matkalle?
Tunteneet emme tietä,
polkuja perille.
Muistatko, kun innostuimme
tutkimaan ihmeitä,
jäniksen jälkiä, jäätä,
perhosen siipiä?
Muistatko, kun uskalsimme
itsemme unohtaa,
annoimme sateiden tulla,
tuulien tuivertaa?
Muistatko? Lähdetään vielä.
Kuuletko kutsun sen?
Vielä on tallella jossain
salaisuus lapsuuden.
-Anna-Mari Kaskinen-
Ihana runo!
VastaaPoistaLuontorunot on mieleeni, minulla on juuri lainassa Anna-Mari Kaskisen runokirja, pidin siitä aika paljon.
Kaunis runo, tosiaan.
VastaaPoistaEka kuvasta mieleen tulee kirja ja onko siitä näytelmäkin: Kaislikossa suhisee (The Wind in the Willows)
Eka kuva on minusta niin kaunis!!
VastaaPoistaKaunista löytyy luonnosta vielä vaikka on jo harmaata ja pimeää! Kiva kun kävitte kurkkimassa blogissani!
VastaaPoistaKaunis runo tosiaan, ja mahtaako tarkoittaa sitä aikaa, kun olimme vielä lapsia, ilman mitään turhia ennakkoluuloja ja pelkoja.
VastaaPoistaMutta niin vaan mentiin ja nautittiin vaan siittä ja sillähetkellä justiinsa, kun se asia huomattiin!
Muistatko!
VastaaPoistaMikä taikasana!
Kun saa yhdessä muistaa
yhdessä koettuja asioita.
Lapset ovat valoittajia,
ja niin on koiran ja kissanpennutkin.
Meidän koiranpantu
oli aivan pökerryksissä
kärpäsistä ja perhosista
ja linnuista! ja ensimmäisestä lumisateesta
Se hyppi ilmaan ja haukahteli koko koira oli
lentoon lähdössä; ja siinä
samalla katsomalla myös
me ihmisetkin, tempauduimme
siihen riemuun!