sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Heittäytymistä



Muistatko, kun uskalsimme
lähteä matkalle?
Tunteneet emme tietä,
polkuja perille.

Muistatko, kun innostuimme
tutkimaan ihmeitä,
jäniksen jälkiä, jäätä,
perhosen siipiä?

Muistatko, kun uskalsimme
itsemme unohtaa,
annoimme sateiden tulla,
tuulien tuivertaa?

Muistatko? Lähdetään vielä.
Kuuletko kutsun sen?
Vielä on tallella jossain
salaisuus lapsuuden.

-Anna-Mari Kaskinen-

6 kommenttia:

seijastiina kirjoitti...

Ihana runo!
Luontorunot on mieleeni, minulla on juuri lainassa Anna-Mari Kaskisen runokirja, pidin siitä aika paljon.

AAMU kirjoitti...

Kaunis runo, tosiaan.
Eka kuvasta mieleen tulee kirja ja onko siitä näytelmäkin: Kaislikossa suhisee (The Wind in the Willows)

hanne kirjoitti...

Eka kuva on minusta niin kaunis!!

trina kirjoitti...

Kaunista löytyy luonnosta vielä vaikka on jo harmaata ja pimeää! Kiva kun kävitte kurkkimassa blogissani!

Harakka kirjoitti...

Kaunis runo tosiaan, ja mahtaako tarkoittaa sitä aikaa, kun olimme vielä lapsia, ilman mitään turhia ennakkoluuloja ja pelkoja.
Mutta niin vaan mentiin ja nautittiin vaan siittä ja sillähetkellä justiinsa, kun se asia huomattiin!

Herne kirjoitti...

Muistatko!
Mikä taikasana!

Kun saa yhdessä muistaa
yhdessä koettuja asioita.

Lapset ovat valoittajia,
ja niin on koiran ja kissanpennutkin.

Meidän koiranpantu
oli aivan pökerryksissä
kärpäsistä ja perhosista
ja linnuista! ja ensimmäisestä lumisateesta

Se hyppi ilmaan ja haukahteli koko koira oli
lentoon lähdössä; ja siinä
samalla katsomalla myös
me ihmisetkin, tempauduimme
siihen riemuun!