Terapeuttista

Jo aikaa sitten löysin kierrätyskeskuksesta tyhjän ja kulahtaneen taulukehystrion, jolle ajattelin löytyvän vielä joskus käyttöä. Niinpä kevättalvella heittäydyin taiteilemaan, ihan lapsenomaisesti herkuttelemaan väreillä ja niillä materiaaleilla, mitä kaapista löytyy.

Kesällä juttelin erään iäkkään rouvan kanssa. Hän piti askartelusta. Hän kertoi, että kun alkoi tehdä jotain luovaa, hänestä tuli jälleen pikkutyttö ja silloin unohtui kaikki muu. Tekeminen vei mukanaan kuin leikkiin, omaan maailmaansa.

Samalta tuntui minustakin taulujen kanssa. Välillä ne unohtuivat pöydälle, kun inspiraatio oli kadoksissa, mutta sitten taas kun innostuin, lumouduin tekemisen riemusta.

Tauluja tehdessä tuli mieleen, että lapset eivät pakerra leikin parissa väkisin, hampaat irvessä, vaan nauttivat ja jos leikki ei luista, lähtevät muihin puuhiin. Välillä tuntuu, että aikuisen maailmassa harrastuksistakin on tullut väkisin pusertamista, suorittamista, muille tai itselle näyttämistä, kalenterin täytettä. Minne on unohtunut hulluttelu, vapaus, lumoutuminen, leikki ja armollisuus itseä kohtaan. Sellainen terapeuttinen tekeminen, mistä tulee hyvä olo.