maanantai 28. marraskuuta 2022

Puutarhavuosi 2022

Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista haastoi minut kertomaan menneestä puutarhakaudesta omassa pihassani. Mukava edellistä kesää onkin muistella kuvia katselemalla. Vastaan kysymyksiin vapaasti, käyttämättä vastausvaihtoehtoja, jotka löytyvät Minnan blogista.

1. Mitä sellaista teit puutarhassa, mitä et ole koskaan ennen kokeillut?

Tein takapihan valmiille betonialustalle puutarhanurkkauksen, muuraamalla vanhoista tiilistä muurin. Muurausta en ole ennen kokeillut ja hyvin rennolla kädellä tuon muurin teinkin. Ajatus olisi mahdollisesti jatkaa muuria myöhemmin ja lisätä muurin ympärille istutuksia, kuten tarhakalliokieloa. Keväällä rakensin myös kuormalavoista ja muusta kierrätyslaudasta uudelle grillaus-/nuotioalueelle pöydän. Puutyöt eivät ole koskaan olleet vahvuuteni. Vaikka pöydästä tuli ehkä liian matala, niin koen ylittäneeni itseni. Puutarhapuuhasteluksi luetaan varmaan myös grillaus, sillä otin sen taidon kesän aikana haltuun mieheltäni. 


2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?

Kyllä melkolailla. Jotain kasveja jäi istuttamatta ja toisaalta istutin taas jotain mitä en ollut auunnitellut. Kukkaympyrän reunat kaivoin auki ja täytin kivituhkalla ja puoleen ympyrään laitoin latteita luonnonkiviä. Homma jäi kuitenkin kesken, kun kivet loppuivat.


3.Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?

Lisää pensasruusuja ja muita koristepensaita, Yksi hunajamarja lisää ja talvella kuolleen pallosyreeni Palibinin tilalle marjatuomipihlaja Obelisk. Syksyllä laitoin maahan valkosipulia ja muita sipulikasveja, kuten tulppaaneja ja narsisseja. Perennoja istutin myös lisää. 


4. Menetitkö kasveja?

Jostain syystä talvi 21-22 oli hankala meidän pihassa. Edellisenä kesänä istutetut puuvartiset pensaat, köynnösruusu Pohjantähti ja hedelmäpuiden taimet eivät vihertyneet ollenkaan tai lumen yläpuolella olevat latvaversot kuolivat. Myös hortensiat paleltuvat joka vuosi lumen ylapuolelta. Ihme ja kumma, mutta nuo puuvartiset tekivät uutta versoa kesän mittaan, pallosyreeni Palibinia lukuunottamatta. Perennoja ei tainnut juurikaan korallikeijunkukkia lukuunottamatta kuolla. Ehkä kaikki syksyllä istutetut liljat eivät nousseet. Kärhöaidassa on yksi paikka, jossa ei näytä menestyvän mikään kärhö, joten siitäkin taas kuoli taimi. Jänikset söivät kaikki kärhöt poikki, joten menetin pääosin alppikärhöjen ja lumikärhön kukinnan. Kasvit sinänsä eivät kuolleet. Myös melko paksurunkoisen omenapuun onnistui jänis tai rusakko kaluamaan tosi pahasti. Puu taitaa kuolla, koska se kukki nyt ensimmäistä kertaa, mikä voi olla lopun merkki.


5. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?

Hyötytarhaan lisää monivuotisia kasveja, kuten vadelmia. Päärynä olisi myös ihana, mutta koska nuo hedelmäpuut talvehtivät niin huonosti, en uskalla edes haaveilla päärynästä. Paviljonki olisi kiva, samoin maahan kaivettu pieni lampi, lisää käytäviä, ruusuja, pensaita ja istutusalueita. Tilaa kyllä riittää. Myös tietä rajaavassa pensasaidassa on paha aukko, kun sähköpylvästä kunnostettiin. Haluaisin saada myös lupiinikasvustot pois tontin rajalta.

6. Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2022?

Alppiruusut eivät kukkineet ollenkaan. Pikkusyreeni Parfymin taimi ei vihertynyt keväällä ollenkaan, mutta teki kesän aikana juuresta uusia versoja, jotka kukkivat syksyllä. Myös muiden puuvartisten samantyyppinen ruskettuminen ja uusien versojen kasvattaminen jäivät mieleen. Koska heinäkuussa satoi paljon, kasvit kasvoivat valtavasti, eikä tarvinnut kastella kuin puiden juurella olevia. Rikkaruohoja piti nyhtää jatkuvasti, tavallista enemmän. Perhosia oli kesällä tavallista runsaammin, mistä olin iloinen. Kesällä oli myös myrsky, joka kaatoi kuusiaidan päälle koivun. Kuusiaitaan jäi muistoksi lovi.

7. Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna?

Uuden mansikkapenkin laitto, pensaiden istutukset ja muurinurkkauksen muuraus. Tein myös alarinteeseen yhden taimen juurelta tielle salaojan.

8. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi? 

Ostin monta pensasruusua, joista olen innoissani.  


9. Tuliko tehtyä virhehankintoja?

Suihkulähde osoittautui hankalaksi, koska se roiskii vettä maahan joten jos sen haluaa pitää käynnissä, vettä pitää lisätä ainakin joka toinen päivä. Perennakylvökset eivät onnistuneet, joten niiden siementen osto ei kannattanut.


10. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?

Zinniat kylväytyivät lähes 100 prosenttisesti, myös ne värit, jotka aikaisemmin eivät onnistuneet. Muistan varmaan aina miten ne itivät neljäntenä päivänä kylvöstä. Edellisenä vuotena istutetut kanadanruusut talvehtivat täydellisesti ja kukkivat koko kesän pakkasiin saakka. Ne yllättivät positiivisesti. Daaliat, yhtä juurakkoa lukuunottamatta, versoivat hyvin ja kukkivat jo aikaisin kesällä. Hiidenkiven puutarhan Minnalta arvontavoittona saadut unikonsiemenet ja omat ostosiemenet itivät suorakylvönä hyvin ja sain nauttia runsaasta unikkojen ja muiden kylvökukkien loistosta. Sain myös nauttia runsaasta akileijojen kukinnasta ensimmäistä kertaa. Suurimman yllätyksen kuitenkin taisi tehdä kaksivuotinen kesäkuuruoho, jonka siemeniä olin joskus edellisvuosina heittänyt maahan. Olin unohtanut asian kokonaan ja ihmettelin, kun ne rupesivat joutomaalla kukkimaan. Lopulta sain niistä kauniita kuivakukkia sisälle koristeeksi. Lisäksi pihan reunamilla on pusikoiden raivauksen myötä alkanut kasvaa luonnonkukkia, kuten erilaisia kellokukkia, mistä olen todella iloinen.

11. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?

Aikaisemmin mainitut talvivauriot puuvartisissa olivat suuri harmitus. Jotkut kasvit kasvavat ehkä väärässä paikassa ja ovat jurottaneet jo vuosia ja osan niistä vaihdoinkin jo uuteen kasvupaikkaan. Pionit eivät ole harmikseni lähteneet oikein kasvuun pihalla, osan paikkaa olen joutunut vaihtamaan, joten kukinta saattaa senkin vuoksi olla heikkoa. Jotkut liljat myös ovat taantuneet, joten koitin nostaa niitä ylös ja istuttaa uudelleen parempaan paikkaan. 

12. Mihin käytit suurimman osan puutarhabudjetistasi?

Kasveihin ja multaan

13. Mitä opit?

Kannattaa satsata sellaisiin kärhöihin (mantsuriankärhö, viinikärhö), jotka kestävät jokatalvisen jänisten herkuttelun, jollei halua tehdä hankalaa kärhöjen suojausprojektia joka syksy. Pensaat ja puut kannattaa suojata verkoilla huolellisesti ja riittävän kaukaa, sillä jänikset työntyvät verkkojen läpi ja syövät versoja verkkojen läpi. Totesin myös, että koivun ja raidan latvuston alla ei oikeasti kasva kastelematta kunnolla mikään edes sadekesänä.

14. Odotatko tulevaa/alkanutta kasvukautta.

Kukapa ei kevättä ja kesää odottaisi.

Laitan haasteen eteenpäin seuraaviin blogeihin:

Kukkia ja haaveita

Lappalainen etelässä

Haasteen säännöt:
1. Kerro, keneltä sait haasteen.
2. Kerro haasteen aloittaja (Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista).
3. Haasta muutama blogiystäväsi mukaan.


15 kommenttia:

  1. Kiitos sinulle haasteesta. Tuo muuri on kyllä mahtavan näköinen. Meillä on myös vastaavanlainen suihkulähde ja huomasin että sen täytyy olla melkein vatupassi suorassa muuten se todella roiskuttaa vettä ja lisätä piti koko ajan . Meillä ei onneksi kuollut paljon kasveja ja hyötytarha on aidattu niin ei tarvitse runkoja verkottaa .Heinäkuu oli meilläkin melko sateista ja kaikki kasvit eivät kukkineet kunnolla .Pioneja minulla on myös runsaasti ja jos ne on väärässä syvyydessä ne eivät kuki ehkä ollenkaan .Minun pitää tarkistaa myös yhden pionin syvyys juurikin sen kukkimattomuuden takia .Perennojen siemenet monet tarvitsevat kylmäkäsittelyn itääkseen kunnolla . Hyvää alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo suihkulähteet ovat näköjään hankalia. Tuo on kyllä suorassa, mutta vesi tulee niin korkealta, että roiskii yli. Hyötytarhan aitaus on kyllä hyvä juttu, jos se on mahdollista ja jos kasvit ovat yhdessa paikassa eikä koristekasvien joukossa. Pionien istutussyvyys on kyllä tarkka asia, olen kyllä siitä tietoinen. Meillä on osa ollut liian varjoisassa tai jäänyt muiden kasvien jalkiihin ja eivät ehkä siksi kukkineet. Mun perennakylvöt oli jo kevättalvella ja osa tarvitsi kylmäkäsittelyn, silti eivät onnistuneet, kun en ehkä jaksanut pitää kylvöksiä sopivan kosteana. Mukavaa alkavaa joulukuuta.

      Poista
  2. Kiitos haasteesta! Tähän onkin tullut joka vuosi vastattua, joten mukava haastehan tämä on! Kiva, kun sait tsinniasi kasvamaan, minulla eivät näytä itävän ja kasvavan juurikaan, saan aina muutaman kukkimaan. Muuriprojekti on myös hieno saavutus ja paikasta tulee varmasti vuosien varrella suosikkipaikkanne! Kuuruohoja täytyykin joskus kokeilla, ovat todella kauniita kuivakukkina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä miten jokaisella on ne omat hankalat ja helpot kasvatettavat, tosin aina ei tietysti onnistu. Kuuruohoa kannattaa kokeilla. Ensin en onnistunut niiden kylvön kanssa, mutta olin heittänyt loput siemet maahan ja ne sieltä vuosien päästä itivät. Kasvihan on kaksivuotinen ja tekee ensin vain lehtiruuskkeen.

      Poista
  3. Kiva, että otit haasteen vastaan! Oli kiva lukea kesästäsi. Ihailin pitkään tuota muurinurkkausta, hieno!
    Meilläkin muutama puuvartinen lähti huonosti kasvamaan ja varsinkin alppiruusuissa, atsaleoissa ja pensasmustikoissa kukinta oli surkeaa. Ihmettelin kovasti, mikä viime talvessa oli niille epämieluisaa, kun lumen määrän perusteella talven piti olla valtavan hyvä talvehtimiselle eikä routaa ollut kovin syvälti. Sitten tuli mieleen alkutalvi. Vaikka lunta satoi marraskuun lopussa kerralla 20-30cm, lämpötila tipahti suoraan -20 asteeseen ja joulukuussa oli jopa lähes -30 asteen pakkasia. Eipä enää ihmetytä, miksi kaikki kasvit eivät siitä tykänneet. Onneksi sinullakin lopulliset tappiot jäivät kuitenkin vähäisiksi. Toivotaan, että ensi keväänä on erilainen tilanne.
    Tsinniat tuntuvat olevan monella huonoja itämään, kasvamaan tai kukkimaan. Hyvä, että sinulla onnistui. Melkein tekisi mieli itsekin kokeilla joskus, ovatko ne tosiaan niin haastavia mitä moni kertoo. Kiva kuulla myös, että pioniunikot itivät ja kukkivat hyvin. Ihana on tuo silkkiunikkokuva <3
    Iloisia marraskuun viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ilmeisesti hankala pienilmasto pihalla (pohjoisrinne), mikä vaikeuttaa kasvien talvehtimista. Lisäksi aurinkoisimmat paikat ovat rinteen kylmässä ja kosteassa alaosassa. Tällä seudulla on hyvin erilaisia kasvuolosuhteita, muillakin on ollut samanlaisia talvehtimisongelmia ennenkin ja joillakin taas menestyy kaikki kasvit helposti. Meillä on aina mittarissa kylmempää kuin lähitienoilla. Vähän jännittää miten puuvartiset talvehtivat ensi talvena.

      Se on jännä miten noiden zinnioiden kanssa on niin erilaisia kokemuksia. Minä taas en ole koskaan onnistunut perennojen kanssa, jos ne tarvitsevat kylmäkäsittelyn.

      Mukavaa adventin aikaa.

      Poista
  4. Hienon kivenlohkareen olet löytänyt uudelle istuskelualueelle. Kaunis! Jos jänikset pääsevät kärhönversoja maistelemaan, kannattaa hankkia lajikkeita, jotka kukkivat saman kesän versoilla. Saat kukintaa ainakin loppukesällä ja syksyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tontilla noita lohkareita useampiakin, tuohon otin tasaisimman. Mainitsinkin tuossa niistä körhöistä, jotka kukkivat saman vuoden versoilla (mantsuriankärhö ja viinikärhö muun muassa). Nyt olen suojannut alppikörhöjä jäniksiltä sen mitä pystyy. Tontilla oli valmiina alppikärhöjä, joten en ole niitä juurikaan itse hakkinut, enkä enää hanki jänisten takia.

      Poista
  5. Vanhoista tiilistä tehty muuraus on ihana. Mikähän viime talvessa koetteli Palibin syreenejä, sillä myös tyttäreni pihasta kaksi neljästä palibinsyreenistä kuoli, eikä kuolleissa näkynyt viitteitä, mikä tämän olisi aiheuttanut. Nämä kuolleet olivat aurinkoisella paikalla ja säilyneet olivat talon pohjoisseinustalla.
    Olisi kiva kuulla lisää uusista pensasruusuistasi ja niistä saamistani kokemuksista. Metsästän itselleni kauniita pensasruusuja, jotka eivät tekisi yltiöpäisesti juurivesoja.
    Oli kiva lukea sinun puutarhavuodestasi, hyvää loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mielenkiintoista kuulla muidenkin kokemuksia Palibinista. Minun syreeni oli aurinkoisella pohjoisrinteellä. Muutkin kärsineet olivat samalla alueella. Tuohon käy pohjoistuuli. Eivät kuolleet juuresta., mutta eivät tehneet uutta lehteä ollenkaan keväällä ja kesällä edellisen vuoden kasvustoon.

      Kerron jossain talven postauksessa kyllä lisää ruusuista. Kiva tietää että olet niistä kiinnostunut.

      Mukavaa joulukuuta.

      Poista
  6. Yhdyn muiden kehuihin tuosta muurista. Hieno, kuten koko istuskelunurkkaus. Unikkonäkymä on myös niin kaunista katseltavaa. Kuuruohon laitoin itselleni muistiin, jotta voisin kokeilla sen kasvattamista. Se on kaunis kukkiessaan ja kuivakukkana.
    Sinulla on harmillisen paljon meneetyksiä. Täällä etelässä kasveja kuritti paksu jääkerros, joka suli keväällä todella hitaasti. Se tukahdutti kasvien juuria ja mädätti sipuleita. Teillä ei tainnut kyse olla samasta ongelmasta. Kunpa kasvit jättäisivät lähtiessään lapun, jossa kertovat syyn hyvästeihinsä. Olisi helpompi yrittää korjata asioita, jos vain suinkin on mahdollista.
    Jänikset söivät vuosia samalla paikalla kasvaneen alppikärhön tyvestä poikki. En ole älynnyt alppikärhöä verkottaa, kun näin ei ole koskaan aiemmin tapahtunut. Nyt sitten laitoin parin muunkin alppikärhön ympärille verkot. Mieluummin tovi aherrusta, kuin keväinen harmitus.
    Leppoisaa marraskuun loppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei mielestäni ollut jääkerrosta ja tuo paikka oli vielä rinteessä. Kasvit eivät kyllä onneksi kuolleet juuresta. Ehkä joku kevätahava tai muu poikkeusolo säätilassa kuivatti silmut, mene ja tiedä. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää syy noihin ongelmiin.

      Minäkin huputin nyt alppikärhöt vanhoilla pussilakanoilla, kun muut suojat loppui ja tuo on hankala paikka verkottaa. Ei ole kovin nätti näky, enkä tiedä suojaako jäniksiltä, mutta pakko jotain yrittää.

      Mukavaa joulukuuta.

      Poista
  7. Todella kauniit kuvat, suuunnitelmat ja muistot, Ihana tuo kivipaasi ja ihana nurkkaus ihailla kaikkea kaunista puutarhassa. Kärhöt kuuluvat minunkin suunnitemiin ensi kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla, että tykkäsit. Kärhöt ovat kyllä ihania kukkiessaan.

      Mukavaa joulukuuta.

      Poista
  8. Ihana tuo tiilimuurinurkkaus! Ja tuo valtava määrä unikoita, niitä pitäisi muistaa kylvää ensi kesänä!

    VastaaPoista