keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Kotona

Takapihalla
Keittiön ikkunassa
Olohuoneen ikkunalla
Viidakko makuuhuoneessa
Uskaltauduin kokeilemaan olkitöiden tekemistä. Ensimmäinen tähti ei oikein onnistunut, mutta toisesta tuli jo ihan hyvä ja se valmistui niin nopeasti, että ihan innostuin. Tuohon voisi jäädä koukkuun; olkien yhdistäminen on aika rauhoittavaa puuhaa, kun siinä pitää keskittyä niin tarkasti. Olkitähden ohjeen löysin Ihana-lehdestä nro 2015/4.

Ulkoa sisälle tuodut muratti ja lankaköynnös ovat majoittuneet viileään makuhuoneeseen viettämään talvea. En tiedä mikä hurahdus niille nyt on tullut, kun molemmat kasvattavat innoissaan uusia versoja ja rönsyilevät sinne tänne. Kunhan eivät kietoudu toisiinsa ja vieressä rehottavan enkelinsiiven ympäri, silloin olen pulassa :)

20 kommenttia:

  1. Kaunis tähti :-) Olkitöitä olisi hauska tehdä kun löytäisin ensin jostakin olkia. Olkikoristeet ovat aina niin perinteisen kauniita.

    VastaaPoista
  2. Paleredrose, kysyppä Askartelukulmasta, siellä voisi olla ja varmaan nettikaupoissakin on. Mulla oli vanhoja olkia, jotka on joskus itse leikattu pellosta ja niissä oli aika paljon huonolaatuisia.

    Leenajaipanat, tuo söpöläinen katselee juuri nyt viereisellä sohvalla lintuvideoita You Tubesta telkkarin kautta :)

    VastaaPoista
  3. Ihana enkelinsiipi ja kaunis tähti. Muutenkin niin valoisa postaus.

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia. Ihana kisu ja upea tähti.

    VastaaPoista
  5. Suloinen kissa ja kauniita kuvia.

    VastaaPoista
  6. Kissakuvat ovat kauniita <3
    Itsellänikin alkoi lankaköynös kasvaa ihan hurjana, kun toin sisälle ;)

    VastaaPoista
  7. Sylvi, kiitos, valoa myös sinne :)

    Anneli, kiitos ja kaunista talvea sinne :)

    Mummo, Kiitos ja terveisiä sinun ´lemmikeille.

    Satu, Kiitos. Taitaa tykätä lamkaköynnökset lämmöstä ulkoelämän jälkeen.

    VastaaPoista
  8. Ihana kisu:) Mullakin köynnös innostui kun toin ulkoa, luulin jo että oli kupsahtanut, mutta mitä sitä hulluja. Kaunista ja tunnelmallista, tuo tähti on ihana!

    VastaaPoista
  9. Aww! Suloinen kissa! Ihania myös nuo olkitähdet... Niissä on jotakin ikiaikaista ja ihanaa.

    VastaaPoista
  10. Mustis, kiitos, kiva, että lankaköynnöksesi voi hyvin, kun moni sanoo, että ne kuolevat heti kun tuo sisälle.

    Una, kiva kuulla, että tykkäät olkitähdestä. Nyt näyttävät olkityöt ja mehupillityöt olevan muotia.

    VastaaPoista
  11. Todella kaunis tuo olkitähtesi onkin. Olen katsellut vähän noiden pillihimmeleiden ohjeita ja kun vaan saan kaupasta oikeanlaisia pillejä, aion kokeilla.

    Seemistä taas tosi kivat kuvat ja teillä on niin kaunista ikkunoilla:)

    VastaaPoista
  12. Seemillä lumen ihmemaa!
    Kaunis valaisin ja ihana tähti!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Marliska, kiitos :)

    Mustakissa, kannattaa kokeilla. Ehkäpä pillit ovat hiukan helpompi materiaali, olkien kanssa on käsittelyongelmia, kun meinaavat haljeta, vaikka kuinka liottaisi ensin.

    Susannna, kiitos samoin, hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  14. IHANA Seemi ja kauniita tunnelmakuvia <3

    VastaaPoista
  15. Sulla on niin ihku ihana kisuliini!
    Ja ne makuhuoneen kukat, vau, sulla on vihreä sormi tai sormet!
    Ja se olkitähti oli kyllä tosi kaunis!

    VastaaPoista
  16. Syksyn Lehti ja Harakka, kiitos. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  17. Kaunis tuo olkitähti on! Ja tykkäsin noista kuvista olohuoneen ikkunalta. Niissä on mukava tunnelma. Sitten, silmäni osuivat myös vähän epäolennaiseen, mutta huomioin tuon ekan kuvan verkon. Ihan mielenkiinnolla katselin, kun meillähän on samanlaista suurisilmäistä tuolla takapihalla etteivät jänikset tulisi syömään kaikkea. Meillä se verkko vaan jäi silleen kunnolla laittamatta, se vain rullasta sinne pikaisesti nostettiin pystyyn ensiavuksi. Teillä tuo pienempisilmäinen on kai portti siinä? Meillä olisi myös portteja laitettava, ainakin kaksi.

    VastaaPoista
  18. Metsäntyttö, joo takapihalla on aitaa, ettei kissa pääse karkaamaan kun asutaan kaupungissa. Laitoin lisää kapeampisilmäistä verkkoa aitaan ku muutettiin. Eli on kaksi aitaa päällekkäin. Vuokra-asunnon virityksiä siis, kun asutaan rivarissa. Portti on myös verkotettu ja sekin oli valmiina kun muutettiin. Aika rähjä portti, mutta eipä sitä juuri käytetä.

    VastaaPoista