lauantai 9. heinäkuuta 2016

Kulttuuripolulla

Paikka: Haminalahti, Kuopio
 
Tervetuloa mukaan metsäpolulle!
 Lähdetään kiipeämään ylöspäin.
Ylhäällä on näköalapaikka, josta näkyy Haminalahden kartano. Kartano on ollut aikoinaan lintu- ja maisemamaalauksista tunnettujen von Wrightin veljesten suvun omistuksessa. Taiteilijaveljekset ovat syntyneet Kuopiossa.
Polku kiertelee samoissa maisemissa, joita veljekset maalasivat. Kyltit kertovat heidän maalauksistaan ja seudun historiasta. Tämän kuvan on maalannut Ferdinand von Wright.
Maalauksen maisema on aika lailla kasvanut umpeen.
Kun kuljetaan eteenpäin, avautuu avarampi näkymä Suopeltovuorelta Haminalahdelle, joka on osa Kallavettä.
Tämän taulun näkymän pystyy hyvin hahmottamaan alla olevasta maisemasta.
Nyt polku alkaa viedä takaisin lähtöpisteeseen.Alkaakin olla kiire, sillä lännestä vyöryy jyriseviä ukkospilviä.
Toisella suunnalla näkyy Puijon torni ja hyppyrimäet.
Välillä noustaan ylemmäs. Kyltin mukaan täältä löytyy luola.
Pieni pätkä pitkospuita.
Perinteistä maalaismaisemaa parkkipaikan läheisyydessä.
Luontopolku on noin 3,5 kilometrin mittainen ja melko helppokulkuinen. Osa matkasta kulkee kylätietä pitkin. Ainoa ongelma meille oli parkkipaikan löytäminen, kun sitä ei oltu viitoitettu, muutoin reitti oli selkeästi merkitty.

Tämä oli meille mieluinen retkipolku, sillä on aina mielenkiintoista tutustua alueen historiaan. Olen aina ihaillut von Wrightin veljesten lintukuvia, joten oli kiintoisaa nähdä paikkoja missä he ovat maalanneet ja eläneet.

8 kommenttia:

  1. Olipa tosi kiva luontoretki kauniissa maisemissa ja mielenkiintoista nähdä niiden taulujen maisemia.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana idea tehdä tuollainen luontopolku. Jos vaan joskus Kuopioon on asiaa, niin täytyy ottaa agendalle:)

    VastaaPoista
  3. Vanha Virsi, niin oli :)
    Mustakissa, voin suositella kyllä tuota paikkaa.

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus, kiitos tästä. Vaikka olen Kuopiossa asunut, en ole täällä koskaan käynyt. Siispä kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  5. Anneli, ole hyvä! Ota vinkistä vaarin :)

    VastaaPoista
  6. Upeat maisemat, polku vaikuttaa kiinnostavalta. Kiitos vinkistä ja maisemista :)

    VastaaPoista
  7. Hannele ja Nan, korkealta on aina hienoa nähdä kauas.

    VastaaPoista