maanantai 25. huhtikuuta 2016

Kevätkukkia bongaamassa

Mökille pääsyä odotellessani lähdin helpottamaan puutarhatuskaani pitkällä pyörälenkillä, ajatuksena löytää edes jokin kukkiva kevätkasvi kaupungista.
 
Asuin kauan Etelä-Suomessa ja olin siellä tottunut näkemään runsain joukoin sini- ja valkovuokkoja aina keväällä. Täällä keskisemmässä Suomessa vuokot ovat harvinaisia, mutta sain Luontoliiton Kevätseuranta-sivuilta vinkin, missä kukkivat seudun ehkäpä ainokaiset sinivuokot. Kun alueella oli vielä geokätkö, lähdin innolla paikalle.
Kylläpä ihminen voi tulla iloiseksi yhdestä kukkivasta sinivuokosta! Kätkökin löytyi helposti.
Alue oli kaunista, vanhaa, lehtomaista metsää. Kovin oli sielläkin roskattu. Ihmisten siivottomuus harmittaa aina näin keväällä.
Seuraavaksi suuntasin ydinkeskustaan katsomaan, olisiko jossain puistossa kukkivia kasveja. Muutamassa paikassa loistivatkin skillameret sinisenä. Kirkon kukkapenkistä kehtasin käydä kyykkimässä kameraani nämä kukkaset.
Kotimatkalla poikkesin muutaman geokätkön kautta. Rannan sulassa liikkui paljon vesilintuja.
Sattumalta huomasin muutamassa paikassa lumikelloja kukkimassa. Ne olivat kuitenkin niin lähellä talojen pihoja, etten voinut mennä lähempää tarkastelemaan.
Onnekseni näin yhden rivitalon ja tien välissä pienessä metsikössä lumikellomättäitä. Alue oli hyvin kostea, jopa mutainen. Lumikellot näyttivät kuitenkin viihtyvän paikalla mainiosti.
Reissu oli onnistunut ja olin yllättynyt, miten paljon kevätkukkia näkyi jo täälläkin. Seuraavaksi odotellankin sitten kauniita vappusäitä :)

9 kommenttia:

  1. Kauniita kevään kukkasia. Toivottavasti sää lämpenee Vapuksi:)

    VastaaPoista
  2. Kiva kun löysit jo kukkia. Ihmeen paljon olitkin löytänyt. Itse en ole nähnyt vielä mitään, mutta olen kyllä liikkunutkin aika vähän viime aikoina...

    VastaaPoista
  3. Kauniita keväänkukkasia! :) Kestivätköhän rännän!?!

    VastaaPoista
  4. Ritva, eiköhän ne kauniit ja lämpimät säät tule vapuksi.
    Vanha Virsi, aika paljon piti koluta eri paikkoja, että löysin nuo. Vielä on kukkaloistot edessäpäin.
    Kata Maria, luulen, että kestävät räntäsateet, kun täällä ovat kelit ovat jatkuvasti olleet koleat.

    VastaaPoista
  5. Niin, eihän sitä osaa edes ajatellla, että sini- ja valkovuokkoja ei olisi...niin kevään merkkejä ovat..:)

    VastaaPoista
  6. Kivasti löyrit kukkia. Muutama päivä ja sitte alakaa kunnon säät.... Toivon mä.

    VastaaPoista
  7. Kukkijat ovat vähissä vielä, kaipaavat lämpöä, niin kuin minäkin.
    Keväiset kuvat silti.

    VastaaPoista