keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Askartelua ja kasvien kasvatusta

Kerrankin olen ajoissa. Äitienpäiväkortit ovat valmiit. Yksi kortti lähti 90-vuotispäivien onnittelukortiksi, siksi kiirehdin näiden kanssa.
Innoituksen ja ohjeen kortteihin löysin Melody Griffitshin kirjasta 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin.
 
Talvella löysin kirpputorilta apostolinmiekan taimen. Tätä kasvia on käsittääkseni aika vähän missään myynnissä, joten olen hyvin innoissani löydöstäni. Nyt istutin kasvin hiukan isompaan ruukkuun.
Muratti on kasvattanut kovasti versojaan, joten otin siitä kevättalvella pistokkaita. Nyt pistokkaat ovat juurtuneet ja uutta kasvua on näkyvissä. Muratintaimen suojaruukun ostin kirppikseltä. Se oli aikaisemmin tavallinen ruskea saviruukku, jonka maalasin harmahtavaksi.
Koskaan ei pidä luovuttaa liian helposti kasvien kanssa, sen olen huomannut monta kertaa. Tämä pienen pieni kasvin alku on talvella tappamaani huone-esikkoa. Ajattelin, että jos kasvilla on hyvät juuret, se saattaa kasvattaa uutta versoa. Lehdet olivat lurpsahtaneet ja ne jouduin leikkaamaan pois. Juuristakin suurin osa oli mennyt huonoksi. Pieni vihertävän oloinen osa kuitenkin jäi, jonka päälle laitoin lasisen purkin. Niin tuo pikkuruinen juurakko vaan on alkanut muutaman kuukauden odotuksen jälkeen tehdä uusia lehtiä.
Kaupasta tarttui mukaan torpankukan / mustanmerenruusun pieniä käpyjä. Olivat niin mitättömän pieniä, että mietin tuleeko noista mitään. Nyt mullasta on noussut pieniä taimia! Innolla odotan kasvin kasvmista ja mahdollista kukintaa.
Olen vähän huono hyötyksvien kasvattaja, mutta ajattelin kokeilla vihanneskrassin kavatusta. Olipa nopeaa toimintaa noiden siemenillä, kun itivät kahdessa päivässä. Nämä voisivat onnistua ilman multaakin talouspaperin välissä.
Koska pienessä kaupunkikodissamme ei ole paljon tilaa, kylvin vain ihan vähän kasveja kesäksi. Mökillä kylvän sitten enemmän kesäkukkia suoraan maahan.

Kaikki taimiruukkuni ovat mökillä, joten olen joutunut tekemään hiukan hankintoja kotiin. Kirppikseltä löytyi valmiiksi pohjamaalatut saviruukut, jotka suorastaan huusivat koristeita kylkeensä. Kun noita perhos- ja lintutulosteita läytyi laatikosta, niin tökkäsin ne Art Medium-lakalla siirtokuvina ruukkuihin.
Aurinkoista kevätviikkoa!
Niin ja kiitos kaikista kivoista kommenteista :)

5 kommenttia:

  1. Voi miten ihania nuo ruukut kuvineen...ja paljon vireää...ihana kevät..:)

    VastaaPoista
  2. Ihania nuo kortit, kiva idea! Sinulla on kauniita kasveja ja ruukkuja niille. En ole ajatellutkaan, että saviruukkuja voisi maalata, mutta ilmeisesti voi. Ajan myötähän ruskeat saviruukut ainakin itselläni menevät ikävän näköisiksi, joten maalaaminen voisi olla ratkaisu. Minullakin on edessä vielä paljon kasvien keväthuoltoa :) Jotain uusia pistokkaitakin voisi taas multaan tökätä.

    VastaaPoista
  3. Hannele, pikkurahalla piristystä kevääseen :)
    Nan, ruukkuja voi maalata, mutta kantsii putsata ne ensin hyvin. Saviruukut ovat huokoisia ja muistaakseni niiden käsittelyyn kuului jotain erityisohjeita, että onnistuu (kantsii googlettaa ohjeita). Mulla on kanssa viherkasvihuollot vielä kesken, kun odottelen lämpimämpiä päiviä, että voisi vaihtaa multia pihalla.

    VastaaPoista
  4. Ihanan keväistä, kaunista ja persoonallista :-)

    VastaaPoista
  5. Kivat kortit! Munki pitää vaihtaa parille sisäkasville mullat, jos ne siitä innostuus kasvamahan.

    VastaaPoista