sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Kasviasiaa

























Hohoi,sattuisiko täällä blogimaailmassa luuraamaan näin keskellä heinäkuuta puutarhaihmisiä ?!

Olisi tarjolla ylimääräisiä jaloakileijan siemeniä muutamalle. Tekevät mm. kuvan sävyisiä kukkia, muitakin voi tulla, kun on värisekoitus. Sain siemenet äidiltä, mutta en tarvinnut kaikkia, joten annan ylimääräiset pois tarvitseville, ettei mene hukkaan. Siemenet ovat viime kesänä kerättyjä, mutta itivät minulla ihan äskettäin todella hyvin ja luultavasti käyvät vielä ensi kevään kylvöihinkin.

Itse taas etsin belliksen eli kaunokaisen taimia. Minulla on jo aniliinin punaista, joten haen valkoista tai vaaleanpunaista. Kerrottu sekä yksinkertainen käy. Maksan postikulut ja vähän ekstraa. Huomioin vain blogimaailmasta minulle tutut ihmiset (maksan taimet ennen lähetystä). Joten olisi kiva, jos jollain sattuisi olemaan muutama taimi lähetettäväksi. Kaunokaisia kun ei taimikaupoissa juurikaan näy, enkä juuri nyt ole innostunut kasvattamaan siemenestä.

4 kommenttia:

  1. Bellistä löytyy! Ainakin ksinkertaista valkoista vaaleanpunaisilla terälehtien kärjillä. Mutta kuinka taimia voi lähettää postissa..? Laita mulle spostia (osoite löytyy blogista), niin laittelen taimia tulemaan kunhan tämä marjakausi vähän helpottaa..

    VastaaPoista
  2. Vianna, kiva! Laitan sulle sähköpostia. Kiire asialla ei sinänsä ole, sillä kasvejahan voi istuttaa vaikka kuinka pitkälle syksyyn. Postitus onnistuu ihan hyvin, olen "tilannut" huutonetistäkin niitä ja hyvin säilyvät.

    VastaaPoista
  3. Trina, laitoin sinulle sähköpostia kukka-asioista.

    VastaaPoista