torstai 14. heinäkuuta 2011

Maisema

MAISEMA SYDÄMESSÄNI

Tämän maiseman syliin synnyin,
metsän kämmenelle.
Opin hengittämään sen tahtiin.
Syvään. Kiireettä.
Opin sen askeleet. Laulut.
Sen osaksi juurruin.
Opin näkemään metsän puilta,
puut metsältä.
kuulemaan perhosen lennon,
näkemään tuulen liitelyn
niityn yllä.

Nyt
missä tahansa
mutta kotona
tässä maisemassa.

Maaria Leinonen

7 kommenttia:

mustakissa kirjoitti...

Maaria Leinonen on taas kerran niin oikeassa. Ja kuvasi sopivat tekstiin kuin nappi paitaan:)

hanne virtauksesta kirjoitti...

ihanat kuvat,
Ihana Maarian runo..
Niin kaipaan n iitä omia lapsuuden maisemia,
joita ei enää ole kuin muistoissani ja sydämessäni..

sylvi kirjoitti...

Ihanat maisemat.
Ja kaunis runo.
Lapsuus maisemat ei mieletä häviä.

AAMU kirjoitti...

Noin se on.

trina kirjoitti...

Mustakissa, Hanne, Sylvi ja AAMU,

Suomalaisten sielunmaisema taitaa löytyä maalta ja lunnosta.

Mayo kirjoitti...

Heräsin kerran ja olin silmät kiinni. Kuvittelin olevani lapsuuden kodissa ja kuulevani rakkaita ääniä. Melkein siirryin ajassa. Vahvat ovat muistikuvat maisemista ja ympäristöstä.

Kuvasi vievät menneisyyteen. Kauniita.

trina kirjoitti...

Mayo,
Juuret on jossain jokaisella. Juurettomana on levotonta olla.