perjantai 17. syyskuuta 2010

Elämää hetkissä




On ihmisiä, jotka laskevat elämäänsä numeroissa.
Niin monta tuntia päivässä, niin monta markkaa
kuukaudessa, niin monta prosenttia enemmän ja

vähemmän. Huomaamatta lainkaan että numerot

ovat vain numeroita.Niitä voidaan piirtää ja niillä
voidaan pelata ja niistä voidaan kiistellä ja
käydä sotaa, mutta sellaista olentoa kuin numero
ei ole olemassakaan.

On myös ihmisiä, jotka laskevat elämäänsä
hetkissä.
Ei aikajärjestyksessä.
Ei arvojärjestyksessä.

Ei missään järjestyksessä jota voi numeroin laskea.

On lämpimiä hetkiä
ja kylmiä hetkiä,
on tähtiä ja kukkia,
on lunta ja vettä, on kynttilän tuoksua

ja aamu jossa yö vielä viivähtää.

On rakas iho ihon vieressä

ja ikävä luissa kun rakkaus on poissa.
On ihmisiä, jotka laskevat elämäänsä hetkissä
ja heillä on vain yksi mitta:

tässä, nyt.
Se mitta on kaikkien niiden vapaasti löydettävissä,
jotka rakastavat elämää.


-Heli Karjalainen-

Oikeastaan olen hiukan kateellinen niille, jotka hallitsevat numerot. Luovivat numeromaailmassa sujuvasti ja pyörittelevät niitä päässään tuosta vaan. Olen huono asioiden kanssa mitkä liittyvät numeroihin. Olen huono käsittämään päivämääriä, muistamaan kellonaikoja ja laskemaan summia päässä. Olen numeroiden takia joskus paikoissa väärään aikaan, väärinä päivinä. Mutta olen onnellinen, että olen tälläinen. Ihminen joka muistaa pienet häivähdykset ja sävyt, hetken tunnelman, yksittäisen tunteen, jonka jokin sana tai lause saa ajatuksissani syntymään. Olen iloinen, että meitä ihmisiä on niin monenlaisia ja että joku hallitsee ne numerotkin paremmin.

5 kommenttia:

AAMU kirjoitti...

Seesteinen kuva, jota katsellessa numerot pääsevät unohtumaan.

Hanne kirjoitti...

Täällä toinen samanmoinen ei numeroista tykkäävä. Olin koulussa huono matikassa. Paljon mukavampi tykätä muista asioista.

trina kirjoitti...

Aamu ja Hanne,
Juu, matikka ei oo miun juttu. Luonto ja sen katselu taas sopii :)

seijastiina kirjoitti...

Täällä samanlainen myöskin, hetkestä otetaan kiinni, en jaksa numeroita, enkä niitä aina muistakkaan.
Aivan ihastuttava tuo Heli Karjalaisen runo, niin osuva ja ajattelemaan pistävä ♥

Seija kirjoitti...

Numerot ovat työvälineitä siinä kuin kattila ja vasarakin. Kyllä niitäkin tarvitaan:) Hetket ovat ikuisia! Hieno runo ja kauniita kuvia. Mielenkiintoinen blogi, jään seurailemaan touhujasi:))