sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Kuulumisia

Korkeista hangista huolimatta kevät on tullut meillekkin muuttolintujen myötä. Lintujen ruokintapaikalla on näkynyt lukuisia mustarastaita ja peippoparvia. Myös joutsenpariskunta on lennellyt lammen yllä.
Lähimetsän muurahaispesässäkin on jo elämää.
Lapinpöllö on liikuskellut muutamina iltoina pihapiirissä. Luin jostain, että pienet myyräkannat ovat tehneet pöllöjen elämän tukalaksi. Puolikuolleita pöllöjä on pelastettu pihapiireistä. Meidän pöllö näytti ihan hyväkuntoiselta, ainakin päällisin puolin.
Suuri raita on pihamme sielu
Pihalla ei pääse lumen vuoksi vielä paljon puuhastelemaan, mutta olen seurannut auringon liikkeitä pihalla ja miettinyt mihin kannattaa istuttaa aurinkoa tarvitsevia kasveja ja missä voisi olla kasvihuoneen paikka ja nuotiopaikka. Uuden kotimme piha on pääasiassa nurmikenttää, muutamia puita ja pensasryhmiä lukuunottamatta, joten suunniteltavaa riittää.
Vanha leikkaamaton kuusiaita tuotti päänvaivaa ja suuren urakan, kun lähdin sitä kunnostamaan. Enemmänkin olisi tehnyt mieli leikata, mutta kun sitä ei ole aikaisemmin juuri leikattu, en uskaltanut tehdä radikaaleja muutoksia, sillä aita on todella näkyvällä paikalla ja tärkeä tieltä tulevan pölyn ja melun vaimentamisessa.
Yöpakkaset alkavat leudontua, joten uskaltauduin ostamaan orvokkeja. Annan niiden vielä hetken voimistua viileässä kodinhoitohuoneessa ennenkuin istutan ulos.
Orvokit ovat lempikukkiani ja kasvatan keväällä ostamiani kasveja yleensä koko kesän elokuulle saakka.

Aurinkoista sunnuntaita!

14 kommenttia:

  1. Olipa puoleensavetävä kuva, tuo ensimmäinen:) Mutta eipä hyvät kuvat siihen loppuneet, kun niitä oli täällä monta lisää. Hyvää sunnuntaita sinne!

    VastaaPoista
  2. Upea pöllökuva! Mies rakastaa orvokkeja, varsinkin keltaisia! Minä taas enempi sinisiä. Yleensä ostan molempia ja piilotan ne sivupihan puolelle! Unohdan niitä siksi hoitaa ja pääsevät usein vähän ränsistymään. Vedän matalaksi kasvuston jossain vaiheessa ja siitähän ne kyllä sitten piristyvät!

    VastaaPoista
  3. Minulla on ollut jo orvokit tovin aikaa lasittamattomalla parvekkeellani. Alkuun raijasin niitä sisään pakkasöiksi, mutta nyt olen antanut olla jo yötkin. Orvokit on kivoja ja piristäviä ja hyvässä hoidossa jaksavat kukkia pitkälle loppukesään. Pöllöstä olet saanut upean kuvan! Toivotaan hänelle pitkää ikää!

    VastaaPoista
  4. Hannele, oho!
    Metsäntyttö, voi kiitos.
    Tillariina, orvokit ovat kyllä sitkeitä kukkijoita.
    Intianminttu, tuollaisella partsilla onkin varmasti jo hyvä pitää kukkia.

    VastaaPoista
  5. Ihania kuulumisia! Tännekin ovat muuttolinnut palaneet pikkuhiljaa. Lintujen laulun kuuleminen on aina yhtä riemastuttavaa.

    VastaaPoista
  6. Meillä ei ole enää lunta kuin vähän ihan takapihan varjoisimmassa kolkassa, ja koska täällä nyt sataa vettä, tuskin kohta enää sielläkään.
    Eilen pystytettiin(tai mieheni pystytti, itse poden flunssaa) toinen kasvihuone, vähän niin kuin kukkien taimia varten. Tosin sinne päätyy myös osa tomaatintaimista, sillä en raaski heittää koskaan yhtään pois, kun koulin taimia...
    Lintuja on todella runsaasti, viime viikolla näin sekä kiuruja, peipposia että västäräkin, siis pääskystä uupuu. Pellolla oli eilen parikymmentä joutsenta ja kauempaa kuului kurkien ääntä. Kevät, se on todella täällä!

    Ihania kevätpäiviä ja varmasti odotat innolla, että pääset pihan kimppuun.

    VastaaPoista
  7. Hieno kuva muurahaisista ja voi vitsi tuo pöllö (olen vähän kade) :))

    VastaaPoista
  8. Voi, tuo muurahaiskuva on ihastuttava!
    Upeita luontokuvia kaikki, etenkin pöllö kaikessa komeudessaan.

    Auringon hehkeitä päiviä sinne kevääseen!

    VastaaPoista
  9. Ninnu, keväässä linnut ovat yksi parhaista asioista.
    Mustakissa, teillä onkin kevät jo putkällä. Paranemisia!
    Maarit, pöllö on kyllä ollut aikamoisen yllättävä piha-asukki.
    Susanna,kiitos, aurinkoa onkin riittänyt.

    VastaaPoista
  10. Hienoja kuvia! Komea tuo pöllö. Minäkin pidän orvokeista. Viime vuonna kylvin ne siemenistä, mutta tänä vuonna ne täytyy ostaa. Hauskaa viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Niin todella kauniit keväiset kuvat olet ottanut!
    Pöllö ihan tosi mahtava!
    Oikein hyvää kevättä sinne sulle!

    VastaaPoista
  12. Kovin nopeasti ne lumikasat ovat huvenneet vaikka alku näyttikin huonolta.Meinasin itsekin jo laitella orvokkeja,amppeliversioita,roikkumaan pihan puolelle :)

    VastaaPoista
  13. Tiiu, minäkin olen joskus kylvänyt orvokkeja, tosin, ne olivat monivuotisia. Mukavaa uutta viikkoa!

    Harakka, hyvää kevättä :)

    Anne, kyllä orvokkeja jo tekee mieli viritellä ulos, lumikasoista huolimatta.

    VastaaPoista