maanantai 12. joulukuuta 2016

Jouluisia juttuja

Perkasin taas kännykän kuvia ja löysin sieltä vuoden takaisia kuvia kaupungilta jouluikkunoista. Olivat sen verran kivoja, että ajattelin jakaa niitä tännekkin katseltavaksi. Olen haaveillut laittavani joskus kotiin ikkunan väliin pienen joulumaailman. Siksi kait olen koonnut ideakuvia ikkunoista.
 
Muutaman joulukortinkin tein, kun halusin kokeilla pahville ompelua.
Tuli aivan lapsuus ja ompelukuvat mieleen näitä tehdessä!

11 kommenttia:

  1. Tädilläni oli tapana koristella ikkunan välit jouluisin. Hän laittoi ensin vanumaton hangeksi ja sen päälle pieniä joulukoristeita ja tonttuja hyppelemään. Vanu myös eristi hieman muuten niin vetoisia vanhan talon ikkunoita ja koristeet näyttivät kauniilta lasin takana. Tyylikkäitä joulukortteja olet tehnyt <3

    VastaaPoista
  2. Suloisia nuo ekan kuvan peurat. Asetelmanhan voisi tehdä myös suureen lasimaljaan tai vanhan lyhdyn sisälle. Hmmmm....

    VastaaPoista
  3. Minulla on ollut tonttu ja kauris monena vuonna keittiön ikkunan välissä tarvittavine tykötarpeineen. Tänä vuonna tonttu muutti kuitenkin purkkilamppuun ja kauris jäi ikkunalle, koska ei purkkiin mahtunut.

    Ihania kuvia, tykkään varsinkin tuosta ensimmäisestä. Eilen haettiin miehen vanha kelkka, joka on juurikin kuin tuossa kuvassa, ja laitettiin terassille lyhdyn alle. Pikkuisen laitoin havuja ja käpyjä kaveriksi.

    Kauniita kortteja. Ehdin omani jo tehdä, muuten olisin napannut idean.

    VastaaPoista
  4. Kauniisti somistettuja ikkunoita!
    Täällä erään kaupunginosan asukkaat päättivät tehdä joulukalenterin, koristelemalla yhden kodin ikkunoistaan. Melkoista yhteisöllisyyttä, että 24 kotia ryhtyy toimeen. Täytyy joku ilta mennä katsomaan!

    Nuo pikku-bambit räsymatolla, ovat jotenkin niin liikuttavia :)
    Sait innostumaan pahville ompelusta. Pakko kokeilla vähän vaikka joulukortit ovatkin jo tehty.

    VastaaPoista
  5. Onpas kauniita ikkunoita. Itse en ole edes kaupungin keskustaan asti ehtinyt vielä katsomaan millaiset ikkunat siellä on, saatika tutustumaan joulukyläämme ;)
    Kaunista korttitaiteilua <3

    VastaaPoista
  6. Katja, muistelen, että ennen laitettiin enemmän ikkunan väliin koristeita, oisko meillä lapsenakin niin tehty. Jäkälää ja käpyjä saattoi olla ikkunan välissä.

    Enkuli, niin, erilaisia vaihtoehtoja löytyy, jos on tilaa. Olen katsonut siksi noita ikkunanvälejä sillä silmällä, kun on suuret ikkunat ja turhaa tilaa siellä.

    Mustakissa, kivoja juttuja sinulla koristeina, olisi kiva nähdä niistä kuvia :) Kyllä noita kortteja voi tehdä seuraavaakin joulua varten valmiiksi, jos on aikaa.

    Vikki, on kiva kun ihmiset innostuvat asioista. Myös mm. Haminassa on yksityisten ihmisten koristeltuja ikkunoita joulukalenterityyliin numeroituina. Kokeileppas pahviompelua, se on aika hauskaa :)

    Satu, en minäkään ole tänävuonna käynyt keskustassa ihmettelemässä. Nämä kuvat ovat vuoden takaisia.

    VastaaPoista
  7. Moi! Voitit Aseman puistossa -kirjan blogini arvonnassa. Onnea! Laitatko minulle sähköpostia ja ilmoitat osoitteen: anneli.airola@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Kyselit korttieni kuvista. Laitoin blogiini jälkikirjoituksen
    "Neliökorteissa kuvissa on omaa materiaalia melkein kaikissa ja loput ilmaiskuvia netistä. Olen kuvannut vanhoja postikorttejani myös tänne blogiini nimikkeellä VINTAGE (linkki). Olen keräillyt vanhoja postikortteja ja kiiltokuvia todella kauan."

    VastaaPoista
  9. http://enkulinkasityot.blogspot.fi/search/label/Vintage
    Tässä linkki

    VastaaPoista
  10. Näyteikkunat ovat ihania joulun alla. Se oma jouluikkuna olisi tosi hieno juttu - jospa toteutat sen ensi vuonna ja laitat sitten kuvia meillekin tänne...

    VastaaPoista
  11. Anneli, olipa kiva yllätys! Kiitos :)

    Enkuli, kiitos tiedoista :)

    VAnha Virsi, saapi nähdä, pitäisi kerätä hiukan rekvisiittaa ensin :)

    VastaaPoista