sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Kun saapui syys

Talven ja kuuraisien aamujen tunnelmako on jo mielessä, kun olen alkanut kaivata valkoista väriä kukkiin ja istutuksiin. Niinpä maalasin vanhan roskiksesta aikoinaan löydetyn korin ja joukon kuusenkäpyjä valkoiseksi. Kasveiksi halusin ehdottomasti nyt valkoiset callunat.
Ruukkupuutarha, iloa ympäri vuoden (Annika Christensen, Urlika Otterling)
Etsin erilaisia ideoita varsinkin sisustukseen ja käsitöihin usein Pinterestistä, mutta kirjoissakin on usein hyviä ideoita.
Keräsin syyskuussa mökiltä pihlajanmarjoja ja aikani mietittyäni päädyin tekemään niistä hilloa. Kaveriksi pihlajanmarjoille hommasin torilta Antonovka-omenia. Kuusi purkkia hilloa odottaa nyt jääkaapissa leipomisinspiraatiota. Luulen, että osa hilloista menee tuliaisiksi kyläreisulle. Hillosta tuli hyvää, joten uskallan suositella kokeilemaan!

Mukana haastessa:

16 kommenttia:

Satu Kukkaiselämää kirjoitti...

Kaunis kukkaistutus! Mukavaa sunnuntaita!

Anneli A /Pihakuiskaajan puutarha kirjoitti...

Aivan ihana kukkaistutus. Kiva kun olet kokeillut pihlajanmarjahilloa; marjoja ainakin on runsaasti tänä syksynä. - Mukavaa sunnuntaita!

Satu /Talossano23 kirjoitti...

Minulta on vielä syysasetelmat tekemättä, kun kesäkukat vielä kukkii niin kauniisti.
Tykkään tuosta tekemästäsi asetelmasta...vinkit minunkin juttuihin löytyy pinterestistä, kirjoista ja lehdistä.
Kaunista alkavaa viikkoa!

Katja -WillaLemmelle kirjoitti...

Upeat käpyasetelmat, isot kävyt ovat ihania!

Huopalintu kirjoitti...

Satu, kiitos ja mukavaa alkavaa viikkoa!

Anneli A., kiitos ja mukavaa syysviikkoa sinulle myös. Pihlajanmarjoja on riittänyt sekä ihmisille että rastaille.

Satu, minulla ei kotona ollutkaan kesäkukkia tai ne mitä oli kuolivat silloin, kun olin mökillä. Mukavaa alkavaa syysviikkoa!

Katja, kävyt ovat kivoja, kun samoja voi käyttää vuodesta toiseen.

Sirpa kirjoitti...

Kaunis asetelma!!

Ninnu kirjoitti...

Hienoja nuo valkoiseksi maalatut kävyt!

Navettapiika kirjoitti...

Ensimmääsestä kuvasta tuliki oikee kuuraane tunnelma. Onko muuten tua muratti viimmevuatine?
Täälä ei oo hetikää nii palio pihilajanmarioja ku viimme vuanna. En oo koskaa niitä hyäryntäny. Joskus vois kokeella.

Villa Tuta kirjoitti...

Oi miten kaunis syysasetelma.. upeaa kukkailottelua:)

Huopalintu kirjoitti...

Sirpa ja Ninnu, kiva kun tykkäätte :)
Navettapiika, muratti on viimevuotinen, talvetin sen sisällä.

Villa Tuta, kiva että tykkäsit :)

Vanha Virsi kirjoitti...

Ihania kuvia. Se hillo on varmasti hyvää. Tänä syksynä olisikin ollut paljon marjoja sen tekemiseen...

Lumikallion Outi kirjoitti...

Upea tuo käpycallunakori. Kiitos inspiraatiosta. :)

ma-te kirjoitti...

Kaunis syysasetelma ja makean näköistä hilloa ☺

Taina K kirjoitti...

Voi, miten ihana syysastelma!<3 Mullakin on tarkoitus ostaa noita valkoisia callunoita. Kävyt on todella kiva lisä!:) Täytyypä laittaa korvan taakse...
Herkulliselta kuulostaa tuo hillokin!<3

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kaunis asetelma. Minä jo odottelen lunta. Oli niin kylmä päivä tänään.

riitta k kirjoitti...

Ihana istutus