torstai 29. syyskuuta 2016

Syrjänalusen luontopolku

Evolla
Tämä luontopolku on jo aika tutuksi tullut, monta kertaa ollaan eri vuodenaikoina täällä liikuttu. Yleensä aloitamme reitin nuotiopaikan kautta, mutta nyt lähdimme kiertämään vastakkaiseen suuntaan lähteeltä, sillä halusimme ottaa mukaan raikasta vettä.
Tiedossa oli, että suolammen pitkospuut olisivat osittain veden alla, joten oltiin varustauduttu asianmukaisin kamppein. Kesällä lammella näkyi joutsen, mutta nyt joutsenia ei näkynyt.
Hiukan kävi mielessä, että olisi aika ikävä liukastua pitkospuilla ja tipahtaa lampeen. Vesi lammissa kun on tunnetusti aika kylmää.
 
Suon tuoksua kun saisi pulloon!
Metsän lähestyessä matka muuttui kuivemmaksi.
Vanha lato on kallellaan ja tuettu rautakangilla. Varmaan aika moni muukin on käynyt kiskomassa ovesta!
Ihastuttava koivikko-osuus on lempikohtani polusta.
Ylempänä harjupolulla kasvaa paljon mäntyjä.
Alueelle on laitettu paljon linnunpönttöjä. Nyt metsä oli jo hljentynyt linnuista, mutta muiden eläinten jälkiä, kuten nakerrettuja käpyjä oli nähtävissä.

10 kommenttia:

  1. Kyllä on taas kauniit kuvat. Näyttää todella mieltä rauhoittavalta paikalta. Tuo koivupolku on juuri sellainen kohta, jossa vuodenajat varmasti näyttäytyvät kauniisti.

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia, niistä aivan aistii syksyisen raikkauden. Tuolla polulla olisi kiva kuljeskella. Tuo oravakuva on tosi suloinen.

    VastaaPoista
  3. Onpa jännittävä tuo aloituskuva! Ja hyvin mielenkiintoiselta ja vaihtelevalta vaikuttaa reitti muutenkin. Orava on ihana:)

    VastaaPoista
  4. Mustakissa, oikeasti tuosta kävelyretkestä on jo hiukan aikaa ja silloin ei vielä ollut kunnon ruskaa koivuissa, mutta kyllä koivuissa aina vuodenajat kauniisti näkyvät.

    Syksyn Lehti, tuo reitti oli vielä sopivan lyhyt :D

    Metsäntyttö, vaihtelevat maastot ovat kivoja kulkea, kun ei pääse kyllästymään :)

    VastaaPoista
  5. Niin hämmentävän kaunis tuo syksyinen luonto!
    Saa varmasti mielen rauhoittumaan.

    Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  6. Onpa ihania kuvia, kiitos näiden jakamisesta. Kyllä syksyinen luonto on kaunis!
    Mukavaa viikonloppu.

    VastaaPoista
  7. Satanu o, ku on nua palio vettä. Tuasta koivukujasta tuli miälehe kirkon holovikaaret. Yhtä juhulallisen näkööne.

    VastaaPoista