maanantai 16. toukokuuta 2016

Puutarhatunnelmia

 
Voi miten nautinkaan ilta-auringon luomista tunnelmista pihalla. 
Tätä on koko pimeä talvi odotettu!
 
Olen myös hyvin kiitollinen siitä, että puutarhassa on tapahtunut vain vähän talvivaurioita.
 Tämä viime kesänä istuttamani uusi alue koivuangervoineen ja perennoineen on lähtenyt hyvään kasvuun.
 
Keskeneräinen kuutamopuutarhapenkkikin jo kukoistaa kivasti.
 
Uudet taimet odottavat vuoroaan. 
Puutarhahommat saavat nyt hiukan odottaa.
Peukalossa on kaksi kipeää reikää kissan hampaiden jäljiltä.
Kaupunkikodin lähimetsässä saimme kissan kanssa kimppuumme irti liikkuvan schäferin.
Paniikissa kissa puraisi minua, kun kaappasin sen hädissäni syliini.
Kokemus oli järkyttävä, mutta onneksi selvittiin pelkällä säikähdyksellä.
Pitäkää koiranne kytkettynä, kiitos!
 
Ihaillen olen katsellut mökin huussin seinällä ahertavia muurahaisia, kun ne peruuttaen kuljettavat rakennusaineita pesäänsä ylös katolle. 
 



 
Vuosi sitten kokeilin esikkojen kylvämistä. Alkukesä oli kylmä joten taimet jäivät pieniksi ja surkeiksi. Loppukesällä länttäsin koulimattoman taimiröykkiön maahan sillä ajatuksella, että tuli mitä tuli. Röykkiö selvisi talvesta ja on nyt alkanut vähitellen availla  nuppujaan. Suurin osa värisekoituksesta on tietenkin alemman kuvan keltaisia esikoita, joita pihalla on jo ennestään ihan riittävästi. Muutamalla taimella kuitenkin näyttäisi olevan kirkkaan punakeltainen kukka. Ne ovat onneksi hiukan kirkkaamman punaisia mitä olen ostanut taimena aikaisemmin (ylin esikkokuva).
 
 Tiivis esikkoröykkiö on syytä jakaa myöhemmin kesällä.

10 kommenttia:

  1. Voi, onneksi ei pahemmin käynyt. Tuota olen muutaman kerran miettinyt ja pelännyt koiran vapaana ollessa, että mitä jos kissa (etenkin valjaissa) sattuu kohdalle. Koiriakin on vaan pakko lenkittää vapaana, mutta ongelmallistahan tuo on... Ehkä jos kissan kanssa menisi niin aukealle alueelle että varmasti näkisi, jos koira tulee jostain? Tai lenkittäisi ihan sellaisessa puistikossa jossa ei varmana ole vapaita koiria.. Kissoillakin tietysti on oikeus ulkoilla missä vaan..

    VastaaPoista
  2. Voi että, toinen toistaan upeampia kevätkuvia. Muurahaiskuvat ovat ihan uskomattomia. Jännä että ne kuljettavat kokoonsa nähden noin isoja lasteja ja vielä peruuttaen... Onneksi kissalle ei käynyt kuinkaan.

    VastaaPoista
  3. Herkät ja kauniit kuvat. En ymmärrä, että koirat kuoksevat vapaana, vaikka meillä on koira. Onneksi sujui noin.

    VastaaPoista
  4. Onneksi selvisitte säikähdyksellä. Täälläkin yksi rouva lenkittää jotakin isoa valkoista koiraa ilman remmiä...en ymmärrä, kun koirathan EI saa olla irrallaan!

    VastaaPoista
  5. Miten kuvittelette koiran pysyvän fyysisesti ja psyykkisesti hyvässä kunnossa, jos se ei saa juosta silloin tällöin vapaana? Noudatatteko itse aina kaikkia sääntöjä ja lakeja? Kissat ja kanitkaan ei saa juosta vapaana mutta niin niitä vaan juoksee vielä enemmän kun koiria. Ja mun puolesta juoskoon, kyllä eläinten kuuluu saada olla kohtuuden rajoissa vapaana. Miten luonnosta vieraantuneita ihmisiä oikein olette?

    VastaaPoista
  6. Pehmeä iltavalo ja aivan mahtavat muurahaiskuvat!

    VastaaPoista
  7. Hyvä, kun ei sattunut pahemmin teille.
    Mutta olisi voinut vaikka kuinka pahastikkin käydä, sitä ei koskaan tiedä.
    Mulla on koiruli, mutten koskaan sitä päästä kuitenkaan vapaaksi.
    Joskus, kun oli meillä se isompi koiruli, mentiin sen kanssa metsään, jossa sen voi päästää paremmin auki hihnasta, kun tiesi, ettei siellä nyt pahemmin muita koiria/kissoja ollut läsnä.
    Varmaan oli sulle pelottava tilanne..sillä meillekkin kävi kerran niin, kun käveltiin ihan rauhassa tiellä, niin eikös siihen yks kaks tullutkin jonkun pihasta koira, joka hyökkäs meidän pienen koiran kimppuun...enkä heti osannut yhtikäs mitään itsekkään tehdä.
    Mutta onneksi pihasta juoksi nuori poika, joka otti koiran heti kiinni ja pyysi anteeksi.
    Mutta meidän koirulia sen jälkeen ei enää sille polulle voi viedä, koska laittaa tassunsa heti siihen järjestykseen, että sinne ei mennä, hi!
    Näitä sattuu aina silloin tällöin, mutta toivon, ettei koskaan pahasti kenellekkään satu, ei koirien, kissojen, eikä kenenkään muidenkaan omistajille!

    VastaaPoista
  8. Ihanat kuvat! Onneksi mitää isoompaa ei sattunu.

    VastaaPoista
  9. Kauniita luontokuvia.
    Hyvä, ettei teille pahemmin käynyt. En ymmärrä koiranomistajia, jotka antavat lemmikkinsä kulkea irrallaan! Toivottavasti peukalosi on jo kunnossa.
    Hyvää viikoloppua!

    VastaaPoista
  10. Ilta-auringossa otetut kuvat ovat mitä parhaimmat! Ihana valo. Minäkin pelkään vieraita vapaana juoksevia koiria, saati sitten kissa. Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista