lauantai 5. joulukuuta 2015

Virkistävä retki

Huonosti nukutun yön jäljiltä lähdin väsyneenä raahustamaan metsään ja järven rannalle. Sääkin oli harmaan pilvinen.
Rannalla poikkesin polulta ja kuljeskelin aivan veden viertä.
Veden ja ohuen jääkerroksen alta näin pilkottavan järvisimpukan.
Simpukkaa piti mennä tutkimaan lähempää, vaikka oli vaara tippua järveen.
Sain nostettua simpukan ylös vedestä ja samalla huomasin, että avonaisia simpukoita oli vedessä enemmänkin. Vain yksi simpukka oli vielä kiinni.
Jokin eläin oli varmaankin syönyt rantavedessä simpukoiden sisuksia. Yhdet jäljet näkyivät jään päällä. En tiedä olivatko ne simpukansyöjän jäljet.
Jatkoin veden vierustaa eteenpäin ja jatkuvasti näin vedessä simpukoita. Niitä oli useita kymmeniä.
Muutamia keräsin läjään kuvattavaksi.
Äkkiä huomasin veden yllä oksaan kiinnitetyn purkin. Se näytti aivan geokätköpurkilta. Sitten muistin, että olin aikaisemmin syksyllä etsinyt kauempaa rannalta geokätköä. Kävin katsomassa pensaassa roikkuvaa purkkia, mutta se oli tyhjä. Piti tarkastaa kännykästä alueen kätköt ja yhden pitikin olla aivan lähellä. Ajattelin etsiä sen, sillä oksassa roikkuva purkki se ei voinut kokonsa puolesta olla.
Ajattelin laittaa kameran hetkeksi tähän koivun oksaan roikkumaan, kun huomasin, että oksan liitoskohta näytti jotenkin oudolta, katkaistulta.
Kiskasin oksasta ylöspäin ja oksahan irtosi juuresta nätisti. Oksa oli ontto putki, jonka sisällä kätkö piileksi.
Olipa hauska, että löysin kätkön aivan sattumalta, etsimättä :)

Simpukoiden ja geokätkön löytäminen piristivät kummasti ja kun paluumatkalla vielä alkoi aurinko paistaa, oli retki vilusta ja nälästä huolimatta hyvä juttu!
* * * * *
Muistilista talviretkelle:

- lataa kameran akut ennen retkeä, ota vara-akku mukaan pakkasella
- kännykässä kannattaa olla myös virtaa, varsinkin, jos käyttää retkikarttaa tai etsii geokätköjä
- tulitikut, jos tulee vastaan nuotiopaikka
- kynä, jos löytyy geokätkö
- kuuma mehu, tee tai glögi maistuu aina luonnossa

5 kommenttia:

  1. Olipas paljon simpukoita! Linnutkohan niitä ovat syöneet? Niinhän se usein käy, että löytää, kun ei etsi.

    VastaaPoista
  2. Satu, lintuja minäkin ajattelin, mutta mies kotona taas arveli piisamia.

    VastaaPoista
  3. Mies ja tytär geokätkeilevät satunnaisesti. Olipas ovela kätkö. Hyvä tuo sun lista! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Hyvää viikonlopun jatkoa Tillariina :)

    VastaaPoista