perjantai 13. marraskuuta 2015

Luonnossa vaeltamisesta

Kirjavinkki:
Cheryl Strayed, Villi vaellus

"Olin vain halunnut olla yksin. 'Yksin' oli aina tuntunut joltakin konkreettiselta paikalta - ei olotilalta vaan pikemminkin huoneelta, jonne saatoin vetäytyä olemaan se, kuka oikeasti olin. Vaelluksella koettu äärimmäinen yksinäisyys oli muuttanut tuon tunteen. Yksin ei ollut enää huone vaan koko avara maailma. Nyt olin tuossa maailmassa yksin ja koko olemisen tapani oli toinen kuin ennen. Eläessäni näin vapaana pelkkä taivas kattonani maailma tuntui sekä suuremmalta että pinemmältä. En ollut tähän asti ymmärtänyt maailman valtavuutta. En ollut edes ymmärtänyt, miten valtava voi olla yksi kilometri. Tajusin sen vasta nähtyäni joka kilometrin kävelyvauhtia edeten. Ja kuitenkin minussa oli herännyt myös aivan vastakkaisia tunteita. Polku oli alkanut tuntua oudon läheiseltä. Tuona aamuna reitilleni osuneet pähkinämännyt, apinankukat ja matalat joet tuntuivat entuudestaan tutuilta, vaikka näin ne ensi kerran."

"Miltä tuntuu kävellä kilometrikaupalla pelkästään seuratakseen, miten puut ja niityt, vuoret ja aavikot, purot ja kivet, joet ja heinikot, auringonnousut ja -laskut seuraavat toisiaan. Tuo kokemus oli mahtava ja perimmäinen. Arvelin, että juuri tältä oli aina tuntunut olla ihmisenä erämaassa ja että se tuntuisi juuri tältä niin kauan kuin erämaa olisi olemassa."
 * * *
Viikonloppuna luvassa asetelmia ja kransseja. Pysykää kanavalla :)

5 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kirja...otan nimen ylös. Nuo kukkakuvasi ovat niin kauniita...ei taida minun vanhalla kameralla noin lähikuvat onnistua..vai taitoko vaan puuttuu...:)

    VastaaPoista
  2. Irmastiina, jos kamerassasi on makrokuvausmahdollisuus, niin kyllä pitäisi onnistua. Tarvittaessa voi sitten vielä rajata kuvaa muokkausvaiheessa, tosin silloin kuvan pitää olla aika tarkka ettei tule pelkkää suttua.

    VastaaPoista
  3. Kyllä taas on niin upeat makrokuvat sulla täällä!
    Ja tyuo kirja olöisi mielenkiintoista kyllä lukea, pitääkin muisdtaa seuraavalla kerralla, kun meen kirjastoon, jos vaikka sattuisi siellä jo olemaan.
    Itse nuorena olisin lähtenyt vaikka mihin, kun nuori kerran olin, ja itsevarma ja kaikki tietäväkin, mukamas, hi!
    No, siihen se sitten jäikin, se haave, kun menin naimisiin ja hankin lapsia ja nauteinkin elämästä, tästä tavallisestakin, hi!
    Hyvää viikonloppua sulle sinne1!

    VastaaPoista
  4. Marliska, kiitos.
    Harakka, kija löytyi meidän kirjastosta Amerikka-hyllystä, kantsii selvittää mihin luokkaan kuuluu. Nuorena onkin hyvä reissata, vaikka ehtii sitä vanhempanakin. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista