sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Sadekesän kuulumisia


Varjolilja














































Puutarhan kasvuston kuivumista odotellessa on hyvä aika päivittää blogia. Kiirettä on piisannut, kun mies sai yllättäen unelmatyöpaikan, joten sen enempiä miettimättä pakattiin taas kerran kimpsut ja kampsut kasaan ja muutettiin uudelle paikkakunnalle, Itä-Suomeen. Edellinen paikkahan oli tarkoitus ollakkin vain väliaikainen, mutta silti näin nopea ja suuri muutos oli yllätys. Samassa hötäkässä sairastuimme niin minä kuin kissakin (kissalle sattui tapaturma ja minulla oli flunssa), mutta onneksi muutto on nyt takanapäin ja kissakin alkaa toipua. Elämä alkaa taas onneksi rauhoittua ja huoli kissastakin helpottaa.

Pariin viikkoon ei päästy mökille, joten puutarha oli ehtinyt röyhääntyä aivan valtavasti. Ilmeisesti sadetta on riittänyt, sillä lukuisat nuput (varsinkin juhannusruusussa ja unikoissa) ovat mädäntyneet. Kunpa kelit tästä vähän kuivuisivat.

Toivottavasti sinulla on ollut vähän leppoisampi heinäkuun alku ja olet saanut nauttia kesästä sateista huolimatta?

9 kommenttia:

  1. Tämä kesä on ollut kasveille mieluinen. En olisi uskonut, että uudella pienellä pihallamme olisi jo tänä kesänä näin vehreää.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa mieluisalle, joskin muutto on aina vähintäänkin stressaava. Mutta äkkiä siitä toipuu. Toivottavasti flunssa on pian tipotiessään ja ihana kisuliini kunnossa. Kauniita nuo varjoliljat =)

    VastaaPoista
  3. I love these beautiful photos!!!
    we have a very hot summer here...and little rain...

    VastaaPoista
  4. Irmastiina, eipä ole tarvinnut juuri kastella kasveja.
    Jori, voiton puolella ollaan sairauksien suhteen :)
    Timi, I live in Scandinavia, so rainy summer is quite normal thing here :)

    VastaaPoista
  5. rakastan valkoisia varjoliljoja, kuvasi upeita! onneksi kisumisu jo toipumas, ja Sinä myös. Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  6. Teille on kertynyt muuttokokemusta. Siinä mielessä uusi muutto ei sisällä niin paljon yllätyksiä. Mutta stressaahan se. Ja jos on vielä muuta ylimääräistä huolta, niin rasitus on suurempi. Kotiutukaa!

    Lyhenikö teidän mökkimatka, kun itäiseen Suomeen muutitte?

    Me olemme käyneet omalla mökillä vain kerran. Laitetaanpa se säiden piikkin.

    VastaaPoista
  7. Ilona, kiitos. Varjoliljat kukkivat ensimmäistä kesää mökillä.
    Piri, mökkimatka piteni aika paljon. Meidän mökkipiha on aika vaativa hoidettava, joten jo nurmikon leikkuun tähden on käytävä mökillä mielellään viikottain. Olenkin pyrkinyt järkkäämään työasiat niin, että voin olla kesällä pitempiä aikoja kerrallaan mökillä. Pelkkä viikonloppureissu kissan kanssa olisi varsinkin nyt, kun matka on kasvanut, aika työläs toteuttaa.

    VastaaPoista
  8. Kauniita kuvia. Onneksi Seemi on toipumassa ja sinä jo kunnossa. Muutto - olisi kauhistus ajatella, että pitäisi muuttaa tästä 22 vuoden jälkeen, olisipa homma. Teillä oli välietappi, ja varmasti et ehtinyt vielä kauhesti "levittäytyä" edelliseen kotiin. Toivotaan, että nykyisestä tulee pitempiaikainen:)
    Oikein mukavaa kesää sinulle, toivottavasti ennätät myös mökkeillä.

    VastaaPoista
  9. Mustakissa, paikkakunta tai ilmansuunta tässä maassa tuskin enää kovin paljon muuttuu, mutta toivon mukaan se oma koti löytyy jossain vaiheessa, vuokralla nyt asutaan. Kyllä omakotitalosta muutto varmaan olisi iso urakka, mutta meidän tavarat mahtuu pieneen kolmioon. Mukavaa kesän jatkoa sinulle myös sinulle :)

    VastaaPoista