Toukokuun viimeinen

Päivän töistä ryytyneenä mietin jaksanko lähteä ulos luontoon. Kovasti teki mieli kunnolla metsään, peltojen reunoille, poluille ja joen rantaan. Ulkoilut ovat olleet viimeaikoina sellaisia taajamaliikkumisia ja kissan kanssa rakennetuilla piha-alueilla kuljeksimisia. Onneksi sain otettua itseäni niskasta kiinni, sillä kyllä kannatti taas lähteä tuonne hieman villimpään ympäristöön. Luonto on ihmeellisen voimaannuttava ja virkistävä ympäristö. Olen monesti ennenkin huomannut, että päänsäryt, väsymykset ja ikävät ajatukset katoavat, kun antautuu luonnon kauneuden ja ihmeiden vietäväksi.

Kurjenpolvet ja koiranputketkin jo kukkivat kesäisesti. Säikytin yhden pupuparan päiväunilta, se pökäsi karkuun ja jäi kököttämään keskelle peltoa.  Onneksi kissa ei ollut mukana, sillä se lähtee salamana juoksemaan jänisten perään.

Huom! Pakko mainita, että tuo eka kuva ei ole kuvankäsittelyllä muokattu, siinä on luonnostaan aivan omituinen tunnelma ja sävy.

Mukavaa viikonloppua jokaiselle.

Karkkipäivä

...ainakin sävyjen suhteen silmille ja ehkä mettä etsiville öttiäisillekin.

Mökkipuutarhassa

Balkaninvuokkojen  värisekoituksesta ei maasta noussut kuin sininen väri; valkoinen ja punalila jäivät tänä vuonna näkemättä.

Orvokeilla on aina yhtä ystävälliset kasvot.

Edellisten mökkiasukkaiden jäljiltä on puutarhassa keltaista esikkoa valtavat määrät. Istuttelin syksyllä valkoisia helmililjoja sekaan tuomaan vaihtelua keltaiseen mereen.

Siperianunikolla on aurinkoinen sydän.

En ole kasvien suhteen erikoisuuksien kerääjä, perinteisen mummonmökin pihapiiriin eivät mielestäni sellaiset sovikkaan. Tykkään mieluummin leikkiä väriyhdistelmillä ja värien muodostamilla tunnelmilla. Tämä ripsureunainen tulppaani on kuitenkin yksilönä hurmaava hempelijä. Suuressa joukossa sen erityisyys jää helposti huomaamatta.

Viikonloppu mökillä

Miten pidänkään alkukesällä kirkkaan hedelmäisistä väreistä puutarhassa. Punainen tulppaani muuten tuoksui aivan joltain hedelmäkarkilta. Olin aivan koukussa sen tuoksutteluun koko viikonlopun ajan mökillä. Jos olisin ötökkä, majailisin punaisen tulppaanin kukan sisällä alvariinsa.

Tulppaanien ihastelun lisäksi ehdin viikonloppuna kuulla käen kukuntaa, kävellä paljain jaloin nurmikolla, pyydystää eteisestä kissan sisälle tuoman sisiliskon, säikähtää kukkapenkissä luikertelevaa käärmettä, syödä horsma-, vuohenputki-, kuusenkerkkäsalaattia, kerätä raparperiä ja nokkosta, istuttaa, kylvää, kitkeä... Olipa ihana viikonloppu ja hyttysiäkään ei vielä ollut kuin muutama.

Huomenna lisää kuvallisia  tunnelmia mökiltä.
Mukavaa viikon alkua.

Citykissa(t)

Osallistunpa pitkästä aikaa Valokuvatorstain haasteeseen. Aiheena on inspiroitua
Lissien kappaleesta 'Everywhere I Go'. Olen joskus julkaissut tuon videon blogissani, kun tykkään kappaleesta. Kuvat ovat viime kesältä, mutta samaa katua kisumisun kanssa tallataan tänäkin kesänä, joten kuvat ovat ajankohtaisia. Minne tahansa kisumisu meneekin, varjo ja ihmisemo sauraavat mukana.

Metsässä ja puutarhassa

Kotipihan kukkapenkissä on yllätyksekseni talvehtinut tämä hempeän vaaleanpunainen, tavallinen, suurikukkainen tarhaorvokki. Ne kukkivat viime vuonna alkukesällä ruukussa ja kun kaunein kukinta alkoi olla ohi, lykkäsin taimet kukkapenkin nurkkaan. Nyt orvokit ovat alkaneet kukkia vanhoihin versoihin ja uutta vihreää kavustoa nuppuineen on taimien juurella. En tiedä onko taimen juurella oleva kasvusto siemenistä tullutta, vai onko orvokki onnistunut vain säilymään talven yli. Sinänsä aika ihmeellistä, sillä tarhaorvokkia ei kyllä yleensä kasvateta monivuotisena. Siemenistä se saattaa kuitenkin jatkaa elämäänsä ns. kaksivuotisena kasvina. Täytyy tästä lähtien vaan lykätä kaikki ruukuissa kasvavat orvokit myöhemmin kesällä kukkapenkkiin, jos vaikka muutkin sattuisivat talvehtimaan tai siementämään siinä suojaisessa paikassa.

Pääskysestä ei päivääkään...

 Pääskyset saapuivat tänään.

On siis kesä.

Pääskyselle

Oi pääsky, lintu pienoinen,

sä riemurinta kaunoinen!

Jo taasen riensit Pohjolaan,

jo taasen löysit meidän maan.

Oi tuttu mulle vanhastaan!

Sun ääntäs taas mä kuulla saan;

noh, terve tultuas,

sä ystäväni armias!

Sä kaunokieli, kultasuu!

Oi, kuinka laulus luonnistuu!

Sä lennät ilmass' liehuten

ja riemuvirttä veisaten.

Min vuoksi, pääsky, Pohjolaan

sä riennät? Oi, sä riennät vaan

sen kauneutta katsomaan,

sen ihanuutt' imehtimään!

Sen saaret, salmet, laaksolot,

sen kuusikot, sen koivikot,

sen kukkkaset koreudessaan -

et löynne, pääsky, vertojaan!

Sen taivas ehtookullassaan.

sen aamurusko loistossaan,

ne toi sun, pääsky, Pohjolaan,

ne sai sun tänne saapumaan.

(Vanhasta kansakoulun lukukirjasta)

Loistossaan

Nina Simone: Feeling good

Kaupungin kaunistuksia

Kun en ole nyt viimeaikoina päässyt mökille, olen nauttinut tavallista enemmän kaupungin puistojen kauneudesta. Tänään oli pokkari mukana, kun kuljin tavanomaista reittiäni, jonka varrelta olen ihastellut kevätkukkia. Eilen meinasin ajaa pyörällä päin lyhtypylvästä, kun huomasin, että kirsikkapuut olivat alkaneet kukkia. Ovat ne aina niin satumaisen kauniita. Siwan edessä taas on kukkinut onnenpensas; miten riemukkaan keltainen se onkaan. Valkoiset narsissit sopivat mainiosti onnenpensaan vierelle.

Tietokoneessa on nyt uusi näyttö, minkä pitäisi olla parempi kuin edellisen. Kuvat näyttävät kuitenkin jotenki oudoilta, en meinaa tottua tähän ollenkaan. Liekö vain muutosvastarintaa vai johtuuko outous siitä etten ole taas pitkään aikaan katsellut pokkarikameran kuvia, jotka ovat aina erilaisia kuin järkkärin kuvat.

Lumoavia

Olen nyt taas tänä keväänä aivan valkovuokkojen lumoissa. Niitä täytyy päästä joka päivä katselemaan metsään. Tuo hyönteinen on ilmeisesti vesimittari. Korjatkaa jos tiedätte paremmin. Hienosti se kuitenkin kelluu veden  pinnalla. Ja niin kauniit, pyöreät silmät näyttäisi olevan silläkin, niinkuin hyönteisillä yleensäkkin on (ainakin miun mielestä).