torstai 20. joulukuuta 2012

Kultaisen auringon mailla 1.

Terveisiä Itä-Suomesta, jossa aurinko paistoi aamusta iltapäivään saakka pilvettömältä taivaalta muutamien päivien ajan, joita siellä vietin. Kyllä on hienoa vanhemmillani asua mäen päällä, jossa talvellakin näkee auringon nousun, paisteen läpi päivän ja auringon laskun. Elämän ehtoopuolella onkin suotavaa, että elämässä on jotain ylimääräistä ihanuutta, kun muuten monenlaiset vaivat hankaloittavat elämää.

Nyt vanhemmillani ainakin on koristeltu joulukuusi ja pipareita, joita ehdin heille hieman laittaa. Kunpa kaikilla sairailla, yksinäisillä, köyhillä tai muutoin vaikeita hetkiä elävillä olisi joulun aikaan edes jotain jouluista iloa ja lohtua läsnä elämässä. Myös meitä eläviä enkeleitä tarvitaan.

2 kommenttia:

  1. Aurinkoa, luonnon ihmettä minäkin katselin tänään tuolla taivaanrannalla. Hassua vaan, että viima ja pakkanen hieman hellittivät kun aurinko alkoi laskemaan. Luulisi olevan juuri toisinpäin.

    Hyvää Joulun odotusta!

    VastaaPoista
  2. Tillariina, luonnossa riittää ihmettelemistä. Mukavaa joulun odotusta sinulle myös.

    VastaaPoista