keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Mustaa ja valkoista-haaste


Ennen olivat työkoneetkin kauniita. Olen muuten joskus saanut kokeilla hevosella kyntämistä. Joskus silloin nuorena tyttönä. Olisiko teillä muilla kokemusta  peltotöiden tekemisestä hevosella?

7 kommenttia:

  1. Kaunis kuva vihjaa unohduksesta. Tuohon aikaan koneet rakennettiin kestäviksi, kunnes tahti muuttui toiseksi.

    VastaaPoista
  2. Marjattah, nyt ollaan kertakäyttökulttuurissa. Nuo vanhat esineet sitäpaitsi saavat jatkoelämän koristeina. Toisin on nykyajan vempeleiden laita, ei niillä ole edes koristearvoa useinkaan.

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä, ennen tehtiin tavarat kestämään ja ne olivat/ovat usein hyvinkin kauniita. Nyt tehdään kaikki muovista ja harva tavara kestää oikeasti käytössä kovinkaan kauan ja sen jälkeen siitä tuleekin usein kaatopaikka-tavaraa :(

    En minä ainakaan ole päässyt peltotöihin hevosen kanssa. Valitettavasti.

    VastaaPoista
  4. Murmeli, minäkin olen vain ihan vähän saanut kokeilla kyntämistä.

    VastaaPoista
  5. Pienenä poikana maalla mummolassa seurasin perusystävällistä hevosta kunnioittavan etäisyyden takaa haravapoikana. Lisäksi oli vaan kiva polkea heinää kärriin ja päästä hevosen kyydillä latoon tai yliselle purkamaan kuormaa.

    VastaaPoista
  6. 'Perusyhtävällinen hevonen' :D -Kiva luonnehdinta. Minä oon tehny heinähommia myös, mutta traktorin seurassa. Hevonen olisi ollut tietysti kivempi.

    VastaaPoista
  7. Kaunis on. Traktorin perässä minäkin olen vain saanut heinätöissä ja perunankorjuussa heilua.

    VastaaPoista