tiistai 30. lokakuuta 2012

Kisumisun juttuja

Meidän kisumisu on aika oppivainen kissa. Se oppii helposti sanoja ja temppuja.  Varsinkin, jos houkuttimena ja palkkiona on raksuja. Joskus teen kissalle pieniä esteratoja, joita se hyppää, kun ohjaa sormella minne mennä. Samoin kierretään reittejä, jossa kissa hyppää sohvalle, sohvan selkänojaa pitkin toiselle sohvalle, siitä pöydälle jne. Kissa hyppää käskystä, esim. tuolille, seuraa, kun sanon 'tule' jne. Viimeisimmät temput ovat kahdelle takajalalle nousu sanasta 'istu' ja käpälän antaminen sanasta 'tassu'.
Tämä kuva on vähän harhaanjohtava, näyttää, että kissa tavoittelee kasvia. Oli vaikea kuvata ja ohjata temppua samaan aikaan, mutta näin periaatteessa kissa istuu, kun sanon 'istu'.

Laitan vielä toisen kuvan, joka näyttää ehkä vähän paremmin sen miten kissa istuu käskystä. Korva on tuossa siksi niin hassusti luimussa, kun sitä kutitti ja olin juuri putsannut sen.
Alakuvassa kissa ojentaa käpälää käskysanasta 'tassu'. Temput kissa tekee aina innokkaasti hyristen. Se ei meinaa pysyä nahoissaan ja on välillä vähän liian innokas, niin ettei meinaa keskittyä ohjeisiin, vaan puskee ja hyörii ympäriinsä.
Sitten esittelen vielä kissan rakkaan tupon. En tiedä mikä merkitys tuolla tupolla on, mutta se on jostain syystä hyvin tärkeä juttu :) Tuppo kulkee aina mukana mökille ja kaikkialle, sillä kissalla on tapana tuoda tuppo miun sängyn viereen iltaisin, kun olen käymässä nukkumaan. Se etsii tupon aina jostain, minne olen sen heittänyt aamulla (tai se itse kuskannut) ja tuppo hampaissaan ihmeellisesti kuristen kantaa sen luokseni. Joskus aamulla kun herään, sängyn vieressä on tupon lisäksi pallo. Tupon kuljetus tapahtuu lähes poikkeuksetta joka ilta. Se kuuluu kissan iltarutiineihin.

7 kommenttia:

Katjusha kirjoitti...

Sehän on kuin meidän Onnin tollero =)

http://www.onninonni.blogspot.fi/2011/05/ihmeellinen-tollero.html

AAMU kirjoitti...

Sinulla on aika koiramainen kissa.

Harakka kirjoitti...

No, sä todistit sen, että kissakin on inhimillinen eläin ja viisas, niinkuin koiratkin.
Ja sulla onkin kaunis kissa.
Tykkään siittä, se on kaunis kisuli!

Herne kirjoitti...

Voi tuota kissaa!

Olisikohan se "tuppo"
pentuikävää, pennun korvike?

Koirakin voi saada pentuikävän,
joka on pehmoisen
lelu tai muu ja sitä se hellii
ja sen kanssa leikkii ja
käyttäytyy juuri niinkuin
Sinun Kissasi.

trina kirjoitti...

Katjusha, ihan samanlainen tosiaan on kuin tuo Onnin tollero!

AAMU, tuon kuulen usein, että kissamme on kuin koira, varsinkin kun lenkkeillään ulkona valjaissa.

Harakka, kissojen älykkyys ja aistit ovat lähes koirien vertaisia. Kaunis se on minunkin mielestäni, sievä tyttökissa.

Herne, tuota pentujuttua mekin ollaan ajateltu, kun se välillä kantaa sitä tuppoa muulloinkin sinne missä me ollaan ja etsii sille paikkaa. Ja ääntelee omituisesti. Olen vaan epäillyt, että voiko leikatulla kissalla olla tuollaista pentuikävää.

Nan kirjoitti...

Ei kissat mitään tyhmiä ole :) Olen itse huomannut, että niillä seurallisuuden taso vaihtelee kovasti: jotkut ovat yksin viihtyviä ja toiset kaipaavat ja vaativat seuraa pitkin päivää. Teillä on kyllä kiva kaveri, suloinen seuralainen :)

trina kirjoitti...

Nan, kissat ovat jokainen omia persooniaan. Me ollaan saatu harvinaisen fiksu tyyppui seuraksemme, aina oikein hämmästyn tuon kissan viisutta, välillä tuntuu, että se ymmärtää puhetta :)