perjantai 14. syyskuuta 2012

Kylvökukkia

Ensi kesänä täytyy muistaa yksivuotisten kesäkukkien runsaampi kylvö avomaalle. Aion hankkia entistä useampia lajeja. Yksivuotiset kylvetyt kesäkukat ovat siitä ihania, että kukkivat loppukesästä kauan ensimmäisiin yöhalloihin saakka. Juuri silloin, kun ei oikein mikään muu enää kuki puutarhassa. Siemeniä voi ripsautella kukkapenkkien aukkokohtiin ja reunoille, vähän sinne tänne. Mökillä osa kukki jopa villinä kasvavassa rönsyleinikki-heinikkorinteessä, paikassa jossa aurinko paistaa vain pienen osan päivää. Syksyllä kukkineista kasveista kannattaa muistaa kerätä talteen siemeniä. Kehäkukkia voi kylvää vielä aivan maan jäädyttyä valmiiksi ensi kesää varten. Näin ne kukkivat aikaisemmin, kuin keväällä kylvettyinä.

Nämä kukat kävin viikolla poimimassa kaupungin pellolta. Kylvökukkia nämäkin.

Sinisievikin kylvin kokeilumielessä kotona suoraan amppeliin. Näin kauniisti se kukkii vieläkin. Sinisievikkiä on myös valkoisena. Tätä voisi kokeilla ensikesänä kukkapenkkiin.
Ruiskukat ja unikot ovat varmoja ja helppoja yksivuotisia kylvökukkia.  Näistäkin löytyy monenlaisia värisävyjä sinisen ja punaisen lisäksi.
Krasseja ajattelin kylvää ensi vuonna rinteeseen köynnöstämään ja matalien maksaruohojen lomaan. Krasseissakin on uusia värisävyjä perinteisten keltaisen ja oranssin lisäksi. Nämä hehkuvat ihanasti syyskesällä.
Nyt soi Amos Lee, Flower. Kappaleen myötä, hyvää viikonloppua kaikille.

5 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia. Minäkin voisin enemmän kylvää yksivuotisia myös puutarhaan ja tosiaan laittaa jo nyt syksyllä niitä sinne. Monivuotisia perennoja aion kylvää vielä syksyn aikana niin saavat kylmäkäsittelyn. Kiva, että jaoit vinkit - kiitos :)

    Tuolla alempana oli ihana kissa kauniisti kuvattu.

    VastaaPoista
  2. Sinulla on oivallinen ja näemmä toimiva kylvösuunnitelma. Myös myöhään leiskuvia luonnonkukkia löytyy, ja keltainen pensashanhikki on varma pakkasiin asti kukkija.
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  3. Sari, noita monivuotisten siemeniä minullakin on odottamassa kylvöä. Saapi nähdä kuinka onnistuvat, vielä en ole kylvänyt.

    AAMU, ainakin ruskaväreissä luonnonkukat leiskuvat :) Pensashanhikkia meilläkin on, se kukkii aina varmasti.

    VastaaPoista
  4. Suloisia, kauniita kesänkukkasia..
    taidan minäkin kylvää enemmän...

    VastaaPoista
  5. Hanne, kylvä ihmeessä, kukkia ei ole koskaan liikaa :)

    VastaaPoista