perjantai 11. toukokuuta 2012

Kevät kiiruhtaa

Toukokuun alku kevään etenemisen suhteen on mennyt minulta aivan ohi tänä vuonna. Toista viikkoa olen sairastanut flunssaa ja siinä samalla koettanut parhaani mukaan hoitaa kaason tehtäviä järjestäen polttareita, käymällä morsiamen kanssa kukkakaupassa, valmistamalla opaskylttejä, hääauton koristeita jne. Kissankin kanssa olen vain pikaisesti piipahtanut pihamaalla. Tänään käytiin sitten hieman pidemmällä lenkillä läheisessä metsässä. Puihin on näköjään puhjennut hiirenkorvat ja ruoho kasvaa rehottaa jo vihreänä. Onneksi välillä sataa vettä, niin ilma raikastuu ja siitepölyallergistenkin on hieman helpompi olla.

Mukavaa viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Suloinen, kaunis kissa!!
    ihanaa viikonloppua sulle myös!

    VastaaPoista
  2. Seemi nauttii silminnähden ulkoilusta! Kivat kuvat!
    jotenkin on ihan sääli, kuinka nopeasti tämä kevät aina kuluu. Sitä haluaisi nauttia tästä orastavasta toivokkuudesta pidempään, mutta kohta on puissa jo lehdet ja vihreys revähtää. Vaikka kesäkin on kiva, on haikeaa kun kevät muuttuu kesäksi.
    Meillä kärsitään vuotavista nenistä ja kutisevista silmistä, joten sade oli ihan kiva juttu.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Ylvään näköinen kissa.
    Oikein hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  4. Hei kaikki,
    täytyy tuota suloista lemmikkileijonaa välillä ulkoiluttaakkin, -ja nyt se kerjää iltaruokaa, joten palvelija tästä taas lähtee...

    VastaaPoista
  5. Seemi näyttää nauttivan ulkoilusta :) Meidänkin toinen kissa tykkää ulkoilla ja popsii ruohoa (niinkuin Seemikin näyttää tekevän tuossa yhdessä kuvassa :)

    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  6. Hiirenkorvat ovat jo näkyvillä, etenkin kaupungien koivuissa. Sadekauden jälkeen vihdoinkin paistaa aurinko.

    VastaaPoista
  7. Komea kissa! Luonnon värinen : ) Jaksamista sinulle.

    VastaaPoista
  8. Murmeli, jos kissat saisivat valita, ne varmaan kulkisivat vapaasti ulos ja sisään eestaas.

    AAMU, jospa tänään pääsisin minäkin ulos katsomaan hiirenkorvia. Yskä meinaa "viedä hengen" :(

    Mayo, koetetaan jaksella. Kissa kiittää kehuista =)

    VastaaPoista