lauantai 30. huhtikuuta 2011

Vappuhuiskamuotia















































Tällä kertaa makrokuvan piti kuvata kevään alkamista. Kuvan sai otta sisällä tai ulkona, pääasia oli, että aihe liittyi vappuun tai kevään ensimmäiseen päivään (1st of May).
* * * * *
Uhmasin mustia pilviä ja säätiedotuksessa luvattua sadetta uuden kamerani kanssa aamupäivällä. Tuuli kannusti viimesyksyltä jääneitä lehtiä piiritanssiin ja hurjan jaloissa pyörivän hippaleikin keskelle jouduinkin muutaman kerran. Vanhojen, ruskeiden lehtien etsiessä maatumiskoloa kasvavan nurmen keskeltä, alkavat uudenraikkaat lehtisilmut vähitellen esitellä kynsiään oksien kärjissä. Ruskea kevätluonto koristautuu huimaa vauhtia vihreään. On kevään sydänaika.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Värejä luonnosta

Nämä värit ovat vuorossa Värikollaasihaasteessa tällä viikolla.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Alussa

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Yhteen kasvaneet pääsiäisporttina

Eräänä pilvisenä pääsiäispäivänä kävelin metsässä ja huomasin tällaisen hauskasti yhteen kasvaneen kuusiparin. Menin tutkimaan kuusta lähempää ja huomasin, että siinähän on portti. Samalla alkoi aurinko paistaa ja valaista portin läpi näkyvää maisemaa. Näkymä toi mieleen pääsiäisen sanoma tyhjästä haudasta. Aloin miettiä, että todellakin, tuo kaikille tuttu kertomus Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta ei ole vain joskus historiassa tapahtunut asia, vaan totta myös tänä päivänä, tässä hetkessä ja minunkin elämässäni. Hetki tuon puun luona oli minun pääsiäissaarnani. Muistutus toivosta, rakkaudesta ja elämästä, joka yltää kuoleman taakse.

Löysin tällaisen pääsiäissivun, jonka tekstit ovat mielestäni hyviä.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Pääsiäismakro

Tällä viikolla on vuorossa sisämakrohaaste eli kuva täytyisi olla otettu sisätiloissa. Lisäksi aiheen pitäisi liittyä jollain tavoin pääsiäiseen. Kun en osannut valita noiden kahden kuvan väliltä ja en ollut varma onko tuo eka kuva tarpeeksi makro, niin pistin nyt molemmat kuvat.
Hyvää Pääsiäistä myös Makroväelle!

Kevään ensimmäinen kätkö

Lumien sulettua kömpivät talven ajan horroksessa eläneet geokätköilijät pesistään etsimään kevään ensimmäisiä kätköpiiloja.
 Linnunpönttö? Ei suinkaan, tässä pöntössä on valesuuaukko. Kokenut kätköilijä huomaa helposti tällaiset seikat kätköä etsiessään. Tämä oli helppo piilo löytää.
 Valepöntön luukku aukeaa näppärästi.
Rasian sisälle lokikirjaan kuittaus nimimerkillä kätkön löytämisestä ja rasia takaisin piiloonsa. Kätköilijä on onnellinen löytäessään kevään ensimmäisen kätkönsä.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Jätskikauden avajaiset

Hyvä Jumala,
älä anna minun koskaan tulla
niin vanhaksi,
ivalliseksi ja ikäväksi,
kuivakaksi ja kyyniseksi
etten iloitsisi sateen tuoksusta
ja västäräkin veikeästä vipatuksesta,
ettei rakkaimpani hymy
saisi sydäntäni sykähtämään.
Älä anna minun koskaan tulla
niin vanhaksi,
niin haljuksi ja happamaksi,
kitkeräksi ja katkeraksi,
etten haluasi pitää lettukestejä,
kopsutella kevätöisellä kadulla
ja syödä suklaajäätelöä
vanhan kirjastotalon portailla.
Hyvä Jumala,
älä anna minun koskaan tulla
niin vanhaksi,
etten unelmoisi.

- Sinikka Svärd-

torstai 21. huhtikuuta 2011

Pääsiäistä

Ihanaa! Pääsiäisen pitkän viikonlopun verran aikaa levätä työryytymyksestä ja hoitaa pieniä kevätaskareita leppoisasti kotosalla. Piipahtelen täällä blogimaailmassa kyllä silloin tällöin pääsiäisenkin aikaan, mutta toivottelen nyt tässä kaikille yhteisesti Hyvää Pääsiäistä!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Vieras ovilasissa

On kylmä päivä, aurinko ei lämmitä. Harsokorentokin pyrkii sisätiloihin.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Iltahämärissä

Nämä värit  vuorossa Värikollaasi-haasteessa tällä viikolla.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Tällä viikolla

Aamuisin maisema on värittynyt pehmeään ruskeanoranssiin auringon valoon. Likaisen bussinikkunan läpi on väki hiljaisen unisena tai ehkä lumoutuneena katsellut tuota tielle, pellolle ja talojen seinille maalautuvaa näytöstä. Tallennan näkymiä kameran kuvaotoksina muistini kuvakansioihin.

Päivät kuluvat, viikot menevät. Huomaan  puistossa ohimennen sinisen krookusmättään vanhaa sammaleista puunkylkeä vasten kuin asetelman. Ei ole kameraa eikä aikaa ottaa kuvaa. Koetan elää päivän ja hetken kerrallaan, ottaa rennosti, mutta hoitaa asiat tehokkaasti ja huolellisesti. Yritän muistaa, että elämä on tässä, läsnäolevassa hetkessä, mutta välillä meinaan tippua kärryjen kyydistä hevosen laukatessa liian lujaa, ohjien luistaessa pois otteestani. Hetkeksi antaudun unelmoimaan elämästä, joka voisi olla jotain muuta kuin tämä, mutta en anna ajatukselle liikaa valtaa.

Illalla jaksan läheiselle mäelle katselemaan kevään etenemistä luonnossa. Kaksi pientä tyttöä istuu piilossa kivellä vierekkäin laulamassa. Olen hetken aikaa muistoissani pieni tyttö, etsimässä keväisiä luonnon aarteita, kuuntelemassa lintuja ja laulamassa pellon reunalla, siellä kaukana, rakkaassa kodissani. Ikävöin menneeseen ja kaipaan tulevaisuuteen ja olen yhtäaikaa surullinen ja onnellinen tässä hetkessä.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Puuta ulkoa ja sisältä

"Kaksoishaaste: Nyt pitäisi löytää jollakin tavalla toisiinsa liittyvät kuvat sekä ulkoa, että sisältä!"

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Puu

 
Yksin syntyi puu rinteelle,
ei mistään oksaa ojentumassa,
eivät juuret mullassa löydä toisiaan.
Mutta puro tuo vettä,
aurinko näyttää valoa, kuu luo varjon
ja ihmiset kulkevat alle polkunsa.
Se ei kuihdu ikävään,
vaan nousee suurena ja tuuheana
katsomaan yli metsän.
Tuuli kutsuu ystävänään linnut,
iltaisin ne laulavat, kesällä tekevät pesää,
kietoutuvat tummanvihreisiin lehtiin,
alta hopeisiin,
tuuleen antavat kauneimman laulun.
Alta käyvät kulkevaiset,
ihmettelevät, koettavat nähdä latvan,
lyhyet kätensä yrittävät kiertää rungon ympäri,
levätessään kuulevat tuulen linnut,
helpommin jatkavat matkaa.
Puu katsoo yli metsän, yksinäinen.

-Hannu Salakka-

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Unta ja totta

Näin viime yönä ihanaa unta aurinkoisesta niitystä ja kukkien yllä liihottelevasta nokkosperhosesta. Luulin tietysti aamulla herätessäni, että on jo kesä. Aurinko kyllä paistoi kauniin oranssisena metsän takaa, mutta mittari näytti lämpötilan olevan hiukan miinuksen puolella. Päivällä, kun ilma lämpeni +8 asteeseen,  näinkin sitten kevään ensimmäisen perhosen, suruvaipan. Joten kyllä se kevät on jo pitkällä, kun perhosia liihottelee niin unissa kuin tosielämässäkin!

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Ruskeat
















Värikollaasi-haastessa tällä viikolla:
Vaihteeksi taas pääsi harrastamaan värikollaasiterapiaa. Viime viikko jäi väliin, mutta nyt ollaan taas innolla mukana. Ette arvaa miten rentouttavaa puuhaa näiden väsääminen minulle on. Joten, jos pysyn näiden avulla suht täysjärkisenä, niin tulee yhteiskunnalle halvaksi edes yhden ihmisen tolkuissaan pitäminen :) :D

Joopa joo, mutta näissä kollaasin kuvissa on mukana kaikki vuodenajat, joten ruskea taitaa olla luonnossa eniten esiintyvä väri?

Kevät koskella

Lähellä oleva koski pauhaa nyt vapaana. Vesi syöksyy hurjalla voimalla, niin että alkaa huimata, kun on vieressä. Nenä haistaa veden ja joen varrelle kohoavien kuivien rinteiden heinän tuoksun. Silmät hakeutuvat veden liikeeseen. Peipponen laulaa puun oksalla ja kiuru pellon yllä. Tekee mieli istuskella kivellä ja nauttia auringon paisteesta, tutkia jokainen lammikko ja puro. Kevät on aina ihme, suuri ihme.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Lehdykkä

Uusi  Makroviikot -kuvahaaste innosti osallistumaan, kun aiheena tällä toisella viikolla on vapaavalintainen ulkoa löytyvä kohde. Otin kuvan tänään kosken rannalta. En tiedä mikä kasvi on kyseessä, mutta jos joku tunnistaa, niin olisi kiva tietää.
Käy kivelle, tähän. Ajamme ikuisuuden vauhtia.
Valon viljaa kasvaa kuusten lomasta.
Kaukaisuuksien hitaus, tänne kantautuva
hiljaisuus, kuin joku ottaisi sydämemme
haltuunsa.

-Toivo Laakso-

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Pähkäilyä mehiläisistä

'Höpölöpöä' -postauksen viimeisen kuvan tiepuomin hunajakennomaisen pinnan sulaminen sai yhden jos toisenkin pähkäilemään, että miten mehiläiset viettävät talvensa. Asia alkoi kiinnostaa minuakin, joten googlettelin hiukan. Tässä nyt pikkuisen tietoa mehiläisten talvehtimisesta Wikipediasta suoraan lainattuna:

Kylmän talven maissa, kuten Suomessa, mehiläiset talvehtivat pesissään lämpimissä olosuhteissa. Syksyllä ilmojen viilentyessä ja mettä tuottavien kukkien vähetessä ne vetäytyvät pesäänsä ja kerääntyvät talvipalloon. Talvipallon keskuksen lämpötila on ulkoilman lämpötilasta riippumatta vähintään 20 celsiusastetta. Talvipallon keskuksen mehiläiset tuottavat lämpöä siipilihaksillaan isometrisesti. Energian lämmittämiseen mehiläiset saavat varastoidusta hunajasta. --Työläiset ovat pallossaan jatkuvassa liikkeessä siirtyen sisustasta ulkokuorelle hakemaan lisää energiaa, jonka jälkeen ne siirtyvät lämpimämpään keskustaan. Parven emo on pallon keskimmäisenä, jotta se pysyisi varmasti lämpimänä ja terveenä aloittaakseen jälleen seuraavana keväänä muninnan.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Inspis-lähteitä näpertelijälle

Alla olevat kuvat on Hanna Välitalon kirjasta.
Vanhasta villapaidasta takki. Nappilista ja taskut ovat virkattuja.
Tähän taskuessuun voisi käyttää vaikka vanhoja farkkuja ja tilkkuja.

Täällä on kivoja käsityöjuttuja ja  täällä ideoiden lisäksi hulvattoman hauskaa käsityöhuumoria :)