torstai 31. maaliskuuta 2011

Mustaa, punaista, valkoista


Värikollaasihaasteessa tällä viikolla vuorossa nämä värit:

Täytyy myöntää, että tykkään näistä väreistä. Kännykkäkin sattuu olemaan musta-punainen, mutta sitä en nyt kollaasiin laittanut. Tästä kollaasista löytyy paloja HIFK:n (en fanita) mainoksesta, (kamalasta) kelloradiosta, auton kojelaudasta, Remeksen (huippuhyvistä) dekkareista, keittiöpyyhkeestä, seinäkalenterista, (lemppari-)juhlapuseron helmasta, (tosihyvästä) Oolong-teestä jne.
Mukavaa viikonloppua!

Pöytä

Tässä se nyt on. Iltapuhdetöiden tulos. Olohuoneen tummanruskeaksi lakattu pöytä uudessa kuosissa.
Pöytä näyttää huonon hionnan jäljiltä oikeastaan aika kauniilta.
Bloomin vaniljan sävyisellä puuvahalla käsittelyn jälkeen tulos on sitten tuollainen harmahtavan valkoinen. Aika epätasaiseksi väri jäi huonon pohjahionnan takia, mutta pöytä saikin olla rappioromanttinen tyyliltään. En tiedä miten hyvin vahaus kestää, kun pohjatyö on tehty niin huonosti, mutta tarvittaessa vedän uusia kerroksia vahaa päälle.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Vielä hetki maaliskuuta

Vaikka lunta sataa lisää, linnut laulavat iloisesti varhain aamulla puistossa. Eilen ihastelin mustarastasta koivun latvassa. Se katseli auringonnousua ja vihelteli kauniita sävelmiään.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Maaliskuun lempeät

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Nuo tummat lämpimät puut


Tuuli huuhtoo ajatuksia
lakaisee mielen rikkoja sivummalle
tekee tilaa nähdä
miten kuusten vartalot keinuvat
taivaan purppuraa vasten.

Ihmisiän huojuvat paikallaan
nuo tummat lämpimät puut.
Kuinka monta sadepisaraa
ohi lipunutta pilvenhattaraa
kuun kulkua taivaan halki
linnun hypähdystä oksalla.
Pakkasen napsahdellessa puunsyissä
pihkan ryömiessä kuoren alla.

Ja kerran kulkee ihminen ohi
kuulee latvan huminan
tulee lähelle.
Tuntee neulaskynnen hipaisun poskella
havusormen haparoivan hiuksia
oksasiiven hellästi halaavan hartioita
kuusensylin ottavan huomaansa ihmislapsen.
*****
Huom! Tärkeää käpylehmäasiaa täällä :)

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Joko on kevät?

En tiedä milloin kevät oikeasti alkaa, mutta kun sää on ainakin välillä tuntunut jo niin keväiseltä ja on mukavampi ajatella, että on jo kevät kuin talvi, niin ajattelin koota tähän muutamia Jyrki Laineen kevätajatuksia kirjasta Valoisin mielin kohti kesää:

-En ehkä ole yksin: ehkä kevät on koskettanut muitakin ihmisiä. Lähden ulos, heitä etsimään, katsomaan ketkä muut ovat huomanneet tämän suuren ilon.

-Näin kadulla ihmisen, jolla oli vielä talvi-ilme. Kyllä hän sen pian vaihtaa.

-Viisautta on sen näkeminen, mitä ei vielä ole, sen perusteella, mikä jo on. Tämä vanha viisaus on keväistä viisautta.

-Mielen kevät: mikä voisi olla kauniimmin sanottu?

-Pieni sana, jonka sanoit, ja mieleeni tulvahti kevät.

-Keväiset linnut kertovat toisilleen talviset unensa.

-Kevät on hämmentävä aika: kerta kerralta uusi, kerta kerralta suloisen tuttu, kuin hyvä ystävä.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Oravanpyörä

Extra-haaste Värikollaaseissa: Näistä väreistä täytyi kollaasissa esiintyä vähintään kolme sekä lisäksi jotain pyöreää. 

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Maasta se pienikin...

En tiedä, olisiko tämä otus hankikorri, mutta jonnekkin oli pienellä hepulla kova hoppu eilen joen varrella.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Pensasradiossa rastas

Rastas lauloi tiheässä ja korkeassa kuusiaidassa. Se oli aika hyvä radio, äänentoisto moitteeton. Biisi oli mainio, laulajan saundi upea. Kappalevalinta osui hyvin yhteen sään kanssa. Esiintyjää ei näkynyt, mutta eihän radiosta näekkään.

kuka, mitä, missä, milloin, mitä mielessä nyt?

"Kuka, mitä, missä, milloin, mitä mielessä nyt?"  Hanne oli heittänyt tällaisen haasteen. Olen huono kertomaan itsestäni, mieluummin kuuntelen muita. Koetan nyt kertoa jotain kotiminästä, siitä haahuilijasta, jonka pitää kirjoittaa lapulle ylös, että muistaa tehdä tänään ruokaa, kun joskus tuollaiset toisarvoiset arkiset asiat tuppaavat unohtumaan. Työminä onkin sitten ihan eri minä, se vähemmän kiinnostava, tylsä, järkevä, tilanteen tasalla oleva vastuunkantaja, jolla on kaikki langat käsissään. Sellaisesta ei kukaan halua kuulla. Eihän?

Kuka?
Lapsenmielinen vanhasielu, sivusta seuraava oman tien kulkija, haaveileva järkeilijä, utelias havainnoija, keksivä kokeilija, wannabe-psykologi, suurisydäminen ymmärtäjä, savolainen maalaistyttö.

Mitä?
Kaipaa aina yhteyttä luontoon, itselle tärkeisiin ihmisiin, syvimpään minäänsä, Jumalaan.  Rakastaa kirjoja, kuvia, sanoja, säveliä, värejä, muotoja, kauneutta, rosoisuutta. Sisimmässä usein kaipuuta, elämäntuskaa, onnea, syvää rauhaa, hiljaista yhteyttä.

Missä?
Paljon kotona, mieluiten luonnossa. Unelmissa maaseudulla, veden äärellä, kaukana ihmisistä, hiljaisuudssa.Mieluiten haahuilemassa ei minnekkään, löytämässä uusiin paikkoihin, ihmettelemässä, unohtuneena ajatuksiinsa tai puuhiinsa, lattialla kissan kanssa tai sohvalla makaamassa tuijottamassa seiniin-kattoon-ikkunasta, pohtimassa aina jotain, liikaa tietokoneella, raapustamassa tekemättömien töiden listoja. 37 numeron saappaissa.

Milloin?
Vuodenaikojen mukaan. Elämä tässä hetkessä. Mennyt aika esineissä, tarinoissa. Tulevaisuus unelmissa.

Mitä mielessä nyt?
Mahtuisiko pihalle pieni kasvihuone. Missä kissa. Lähtisikö etsimään talvigeokätköjä suksilla, kun luntakin satoi lisää. Mitähän ihmiset minusta täällä ajattelevat? Päivässä on liian vähän tunteja.

Haluaisin tietysti kuulla teistä kaikista täällä blogissani vierailevista, erityisesti niistä jotka eivät pidä suurta melua itsestään. Joten jätän haasteen kaikille, jotka kokevat sen omakseen ja haluavat kertoa minulle ja muille jotain itsestään.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Valmista ja keskeneräistä


















































Yhden seinän lisää olen saanut somistettua tauluilla. Joten jotain edistystä sentään on tapahtunut muuton jälkeisellä kodinsisustusrintamalla. Eteiseen tuleva virkattu matto on vielä kesken, mutta Pieni Harmaa on todennut sen jo sopivan hyvin mietiskelymatoksi. Tänään olen jo kuusi tuntia paininut olohuoneen pöydän kimpussa, poistaen siitä vanhoja lakkoja, jotta pääsisin vahaamaan sen uudestaan. Olisipa joku viisaampi sanonut, että ei kannata, koska urakka on älytön, mutta nyt kun on aloittanut, ei voi keskenkään jättää. Kylpyhuoneelle olisi kyllä sopivampaakin käyttöä kuin toimia verstaana. Kaikkea kun pitää kokeilla tehdä itse. Miksi pitää aina kokeilla tehdä kaikkea uutta. Välillä kyllästyn itseeni näitten uusien "projektien" kanssa, mutta mitä sille voi kun intoa riittää. No, toivottavasti lopputulos pöydän kanssa on vaivan arvoinen.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Merkintöjä

Kadut ovat niin jäisiä, että eteenpäin ei pääse kuin ankkakävelyä muistuttavalla tyylillä. Eteneminen on niin hidasta, että matkanvarrelta ehtii tavallista paremmin tekemään havaintoja. Tällä kertaa joen varrelta tarttui kameraan mukaan ihmisen tekemiä merkintöjä ja vähän puidenkin peilailua.

 Aurinkoista viikonloppua!

Aina joku

"Aina sentään joku ilo
joku mahdollisuus
joku toivo -

Aina sentään tässä pimeydessä
ja kylmyydessä
joku lämmin käsi
joku avoin mieli
aina joku ihmisen veli.
Ja niin kauan
emme ole hukassa."

-Maaria Leinonen-

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Juuria


























Rionjuorussa on vain muutamia honteloita, kaljuvartisia oksia, koska uusin sen liian myöhään syksyllä, eikä kasvi silloin ehtinyt kunnolla juurtua. Onneksi siinä näytti nyt olevan hyvät juuret ja uusia versoja tulossa, kun vaihdoin kasviin uuden mullan ja astian. Moni varmaan ihmettelisi, miksi säilytän ja vaalin niin surkean näköistä kasvia, kun kaupasta saisi reheviäkin juoruja.

Tämä juoru on Kainuun Mummilta lähtöisin. Mummia ei enää ole, mutta juorun mukana kulkee muisto Mummista. Mummista, jolla oli Armi Kuuselan kuva seinällä sängyn yläpuolella ja joka tarjosi aamupalapöydässä minulle täytekakkua. Mummi, joka säilöi hillapurkkeja lähteeseen ja kun purkit vuosikymmenten jälkeen pulpahtelivat ylös lähteestä, hilla oli vielä aivan syötävää. Mummi, joka joutui lähettämään äitini sota-aikaan evakkoon, mutta ei suostunut myymään tytärtään ruotsalaisperheeseen, vaikka rahasta oli pula. Mummi, joka odotti miestään sodasta kotiin ja ukkini selvisikin, hengissä kaksinkamppailussa vihollisen kanssa.

Toinen konkreettinen tallessa oleva muisto mummista on hänen nuorena tyttönä tekemänsä Peräpohjolan kansallispuku. Se tuo mieleeni vaaramaisemat ja korpimetsät. Ne ovat juuriani, osa minua, niin tahdon muistaa. Niinkuin peilistä katsoessanikin näen hiukan jotain samaa kuin mummin nuoruudenkuvassa. En halua unohtaa juuriani.

Tätä laulua Mummi lauloi aikoinaan äidilleni ja äiti sitten meille lapsilleen:

"Nouskaa jo lapsikullat
jo käki kukkun on
ja tuolta vaaran päältä jo päivä pilkottaa.
Jo nouskaa, jo nouskaa, jo käki kukkun on.
Kukkuu, kukkuu..."

En tiedä onko laulu miten tuttu teille tai kuinka yleisesti tunnettu, mutta itse en ole kuullut laulua missään lapsuuden jälkeen. Harmi, jos vanhat laulut katoavat kansanperinteestä.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Kevätuni :)

 
Ruosteenpunainen, vaaleankeltainen ja tuhkanharmaa
Värikollaasihaasteessa
Tuli taas leikittyä kuvankäsittelyohjelmilla, joiden käyttöä opettelen tämän kollaasihaasteen innoittamana. Aina oppii jotain uutta.  Vanhoja kevätkuvia ja niiden päivämääriä katsellessa tajusin, miten lyhyt aika oikeastaan on siihen, kun leskenlehdet kukkivat ja on oikea kevät. Kivaa!

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Luonnon rauhaa

Olen kiitollinen menneen talven kauneudesta. Olen kiitollinen kevättalven luonnon rauhasta Pohjolassa ja kylmän sinen keskellä loistavasta valosta. Iloitsen koskessa vapaana virtaavan veden kohinasta ja mustarastaan laulusta illalla joen varrella.

Mistä sinä iloitset?

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Japanilaisessa puutarhassa

Eilen aamulla sain päähäni mennä käymään Viherpajassa. Siellä on myytävien viher- ja ruukkukasvien lisäksi Japanilainen puutarha ja Kaktuspuutarha. Olin lukaissut hätäisesti aikaisin aamulla uutiset Japanin luonnonkatastrofista, mutta en ajatellut asiaa sen enempää koska siinä vaiheessa tuhoista ei ollut juuri mitään tietoa. Kun astuin tuonne Japanilaiseen puutarhaan ja katselin putousta vehreässä ympäristössä, muistin yhtäkkiä tuon aamuisen uutisen. Tuli jotenkin sanoinkuvaamaton tunne. Puutarha oli rauhallinen, tasapainoinen. Minun lisäkseni siellä ei ollut muita ihmisiä. Kirsikat kukkivat hempeästi ja kalat uiskentelivat tyynesti lammikossa. Kontrasti Japanissa samanaikaisesti olevaan kaaokseen oli valtava. Hetki puutarhassa oli kuin muisto siitä rauhaisasta elämästä mitä  tuossa maassa vielä muutama päivä sitten vietettiin. Toivon mukaan Japanissa koetaan tänä keväänä myös kauniita hetkiä, luonnon puhjetessa kukkaan. Toivotaan kaikkea hyvää kaikille siellä asuville ja maan kansalaisille.