lauantai 10. heinäkuuta 2010

Kesätunnelmia kotoa




Kukissa on niin paljon kauniita muotoja ja herkullisia värejä, että niitä ei voi olla koskaan liikaa kotona. Ulkona vihreällä nurmella ne loistavat yhdessä kauniina väripilkkuina kuin koristeellinen kangas. Kun niitä tutkii yksittäin, löytyy jännittäviä yksityiskohtia. Aina kesällä alkaa tehdä mieli piirtää ja maalata kukkia. Tai ainakin kovasti ihastelen, jos jossain näen kauniita luonnonkukkamaalauksia. Haluaisin osata maalata akvarelleillä.

Kisumuru pääsee nyt parvekkeelle myös keittiön ikkunasta. Tuo kulkureitti on ehdottomasti suositumpi kuin ovi. Jos ovi on auki ja ikkuna kiinni, alkaa vaativa kuopsutus ja nau-unta ikkunan edessä. Ja avoin ovi kun on vain kahden metrin päässä! Ehkä yksi syy on se, että nyt voi olla yhtä aikaa ulkona ja sisällä. Sehän on kissojen unelma: rampata ees-taas, sisään-ulos tai olla juuri siinä kynnyksellä aprikoimassa, kummassa haluaisi oikeastaan olla.

5 kommenttia:

  1. Kissallasi on kaunis turkin väritys. :)

    Omasta kissastani olen myös huomannut, että kissa on aina oven "väärällä puolella" tai sitten haluaa olla kynnyksellä, puolivälissä.

    VastaaPoista
  2. Sirpa ja Kollo,
    Kaunis on kissamme, olen samaa mieltä :) Kissoilla on kyllä rasittava tapa olla päättämättömiä.. Luulevat kai, että aina siellä missä eivät juuri sillä hetkellä ole, tapahtuu jotain jännittävää, joten parempi olla joka paikassa yhtäaikaa!

    VastaaPoista
  3. Kissat on juuri tuollaisia! Ja siinä piileekin osa niiden viehätyksestä.. halu hallita ja tarkkailla kaikkea, tehdä oman mielen mukaan, varovaisen tutkivainen luonne, leikillinen mieli.

    Kukat ovat kaikki niin kauniita monine muotoineen, väreineen ja tuoksuineen. Kunpa niiden syvimmän olemuksen osaisikin vangita maalaamalla tai piirtämällä...

    VastaaPoista
  4. Marika,
    Kiva kun pistäydyit taas...

    VastaaPoista
  5. Kissat ei myöskään tykkää suljetuista ovista, olen huomannut.
    Itse suloisuus on tuo kissasi, ja liian kuuma varmaan ulkona, ettei osaa päättää.
    Ihania luonnonkukkia :)

    VastaaPoista