maanantai 4. tammikuuta 2010

Loppiaisena





Kuusten syleilyssä

Lapsuuden pihakuusi.
On tuulessa humina tuttu.
Tuuheat oksat,
talon nurkalta,
ikkunasta ikkunaan,
sylissään uneen tuuditti.

Pienen metsäkuusen hennot, iloiset oksavarret
nyt vakaviksi, vahvoiksi vaihtuneet.
Yhtä matkaa kasvettu,
vuosikymmeniä vartuttu.
Minä tullut ja mennyt,
aina välillä palannut
ja taas lähtenyt.
Kuusi paikoilleen juurtunut,
olemaan ja pysymään.

Nyt kuusten helmoissa
metsässä kuljen.
Katseen nostan,
avaruuteen tähtiä tähyän.
Korkeuksissa kuusten kasvot
kurkkii hymisten:
-Pieneksi olet ihmislapsi jäänyt.
Ja oksa päätäni hellästi hamuaa.
-Kovin lumiturkki hartianne kapeiksi painaa, vastaan.
Silitän kuusen rosoista pintaa.

Pirtissä juhlava kuusi seisoo.
neulassormet koristein kihlattu.
Pian hyvästit tuoksuvalle jouluvieraalle heitän.
Oi kuusipuu!

Niin on rikkonaiset pyhäviikot vähitellen ohi ja joulusuklaat ja piparit kulutettu, -ainakin rasioista ja purnukoista! Hiihtämässä olen käynyt, aina silloin kun pakkanen on alle viidentoista jäänyt. Tein näitä rukiisia rieskoja, ohje löytyy myös Yhteishyvän ruokaliitteestä. Ovat helppoja ja nopeita, vähän kuin teeleivät, mutta terveellisempiä, kun vehnäjauhon sijaan käytetään ruisjauhoa, kaurahiutaleita ja pellavansiemeniä. Hyviä, suosittelen kokeilemaan!

Olen luvannut itselleni liikkua enemmän, pitää parempaa huolta kropastani ja tököttää vähemmän tietokoneen ääressä. Tämä lupaus meinaa sitä, että päivittelen blogia harvemmin ja vierailen kommentoimassa vähemmän. Eli jos minua ei näy eikä kuulu täällä blogimaailmassa, niin olen pitämässä huolta kropastani. Yliliikkuvat niveleni tahtovat aiheuttaa ongelmia: lihakset kramppaavat ja tulee nikamalukkoja. Onneksi taitavat OMT-fysioterapeutit saavat minut aina välillä kuntoon. Joku vuosi sitten kärsin jatkuvia selkävaivoja, kunnes OMT- fysioterapeutti yhdellä naksautuksella sai kivut loppumaan. Pois vaivat ovat pysyneet sen jälkeen, kun olen välttänyt yksipuolista taakan kantamista (esim. ei painavaa kassia) ja tehnyt selkärangan viereisiin lihaksiin vaikuttavia lihaskuntoliikkeitä. Välillä kipu muistuttaa, että nyt on jokin unohtunut. Niin, että liikettä niveliin!

Kauniita talvipäiviä!

7 kommenttia:

  1. Ihana kuvien perspektiivi maan matosena.
    Miten suurilta kuuset näyttävätkään.Meidänkin oma kotikuusi ,yhtä iso kuin teidänkin,
    nuokuttaa oksiaan lumen painosta.
    Loppiaisrauhaa toivottaa Kaisa

    VastaaPoista
  2. Kauniin lumisia puita.. tulee sellainen pakkastunnelma heti mieleen, juuri sellainen millainen tulee juuri nyt, jos lähtee ulos kävelemään.

    Toivottavasti saat pidettyä kivut ja säryt kurissa. Pilates on muuten hyvä syvien lihaksien vahvistaja ja auttaa tukemaan selkää. Jos et ole kokeillut niin kannattaa kokeilla, löytyy varmaan useampanakin DVD-versiona, jos et ohjatulle tunnille pääse.

    Kauniita talvipäiviä sinullekin Trina!

    VastaaPoista
  3. Minäkin niitä puita ihailin ja runon sanomaa...
    Hienoa kun olet päättänyt lisätä liikkumistasi..Se on kuin rahaa pankkiin laittais, sanoisi äitini =)

    Välillä aktiivisemmin läsnä täällä , välillä muualla..Itseään kuunnellen..Voi hyvin!!

    VastaaPoista
  4. Läkähdyttävän ihania puukuvia!!! =)


    Voitit muuten blogini kesäkukkakisan. =)

    Laitatko meiliä ja kerrot lisätietoja
    miten saan pienen makean palkinnon postitettua sinulle. =)

    Terveisin:

    unareinman@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Ihailin noita sun kuviasi, hienoja!
    Ja hyvä, kun olet tehnyt hyvän päätöksen, kyllä itsestään pitääkin pitää hyvää huolta.

    VastaaPoista
  6. Pajupirtin Kaisa,
    Kuuset ovat kauniita ja nyt on paljon lunta kaunistamassa niitä lisää.

    Marika,
    Kiitos muistutuksesta, Pilatesta olen joskus kokeillut, olisi hyvä taas aloittaa uudelleen.

    Hanne,
    Itsensä ja kehonsa viestien kuuleminen on niin tärkeää!

    Una,
    Ihana yllätys! Kiitos, laitan sinulle viestiä!

    Harakka,
    Kunpa vaan muistaisi joka päivä pitää itsestään huolta!

    Kiitos kaikille ihanista kommenteista ja kauniita talvisia päiviä jokaiselle! Pidetään myös itsestämme hyvää huolta!

    VastaaPoista
  7. Olitpa kauniisti kirjoittanut kuusesta! Isot kuuset ovat vaikuttavia puita, kotikuusi ihan omaa luokkaansa.
    Kauniita talvipäiviä sinullekin toivottelen ^^.

    VastaaPoista