maanantai 21. joulukuuta 2009

Tuomaan päivänä


Tule meille Tuomas kulta,
tuopa joulu tullessasi!
Tule kekri, jouvu Joulu
sekä pääse pääsiäinen!
Kyll' on kystä aitassamme,
paljo pantu eloa,
sirkan reisi, paarman jalka,
peipposen peräpakara,
sammakon sakarivarvas,
sisiliskon silmäpuoli!

-Kanteletar-

Tänään on talvipäivänseisaus ja Tuomaksen päivä. Pidän tuosta nimestä, vaikka en kyllä ketään Tuomasta tunnekkaan. On mukava ajatella, että kivanniminen Tuomas tuo Joulun tullessaan!

Meillä on ollut tietokoneongelmia ja muita vastuksia estämässä bloggausta, siksi olen ollut hissukseen. Paljon olisi ollut jouluisia kuvia ja tunnelmia jaettavana, hiukan harmittaa, mutta sille ei voi nyt mitään. Kuusi odottelee malttamattomana parvekkeella sisään pääsyä. On vähän liian pitkä hujoppi, eikä meillä kerrostaloasujilla ole sahaakaan. Latvasta voisi vähän nippasta, mutta tekisi se uusi imupinta juureenkin hyvää. Joskus lyhennettiin kuusta vaatekaapin uumenista löytyneellä rautasahan pätkällä. Eipä kannata mennä naapureiltakaan sahaa kysymään, ellei tiedä jonkun harrastavan huonekalujen lyhentämistä. Pitäisi olla jokin yhteinen joulukuusenlyhennyssaha! Sille voisi kyllä käydä samoin kuin lauantaina mattotelineelle. Joku innokas siivooja oli unohtanut matot koko päiväksi telineelle tuulettumaan. Tuo joulunaluslauantai olisi ollut varmasti mattojen tamppauksen sesonkiaikaa, jos muillekkin olisi annettu tilaa. Joulu on kuitenkin hyvän tahdon aikaa, joten ei motkoteta enempää =)

Mukavaa jouluviikon alkua!

9 kommenttia:

  1. Ihanan talvinen tunnelmakuva!
    Johan on hulppeat eväät siellä aitassa :D Pitäisköhän sitä itsekin tutustua uudelleen Kantelettareen!?
    Meidänpä Teekkari onkin Tuomas nimeltään, muistin onnitellakin tänään:)
    Onnellista ja levollista Joulunaikaa Sinulle!
    t. Marja

    VastaaPoista
  2. Kaunis kuva! :) Hauskaa lukea täältä blogistasi, että on talvipäivänseisaus. Taidan olla ihan pihalla kuin lumiukko, heh!

    VastaaPoista
  3. Harmi kun sinulla on ollut ongelmia tietokoneen kanssa. Tämä tekniikka! No, on siinä omat hyvätkin puolensa, mutta joskus menee hermot, varsinkin jos tulee ongelmia.

    Täällä yksi kerrostaloasukki, jolta löytyy saha! Itse lauantaina parvekkeella omaa kuustani sahasin :) Hyvä idea tuo, että olisi kerrostalossa yhteinen joulukuusisaha. Tai vaikka muutakin... voisi laittaa ilmoitustaululle listan tavaroista, mitä voisi lainata muille asukkaille :)

    Mukavaa jouluviikon alkua sinullekin Trina! Toivottavasti tietokoneongelmat selviää, että mekin saadaan ihailla sinun ihania, tunnelmallisia joulukuvia!

    VastaaPoista
  4. Muistan kun nuorena olin ryhmässä, jotka lukivat Kanteletarta...esiinnyimme ja lausuimme runoja...
    tuli nostalginen olo tuosta runosta..

    Kaunis, tunnelmallinen kuva mökistä, jonne Tuomas Joulun tuo...

    minulla on ollut kaksi oppilasta, Tuomasta, molemmat aivan ihania!!!

    VastaaPoista
  5. Tuomas on kieltämättä kaunis nimi.
    Vanhanajan nimi, mutta nykyäänkin käytetään taas paljon!
    Hienon kuvan olitkin ottanut.
    Voi kurja, miten nyt saisitkin sen kuusen lyhemmäksi, eikö teillä siellä ole yhteistä sellasta paikkaa, minne ruohonleikkurit ja kottikärryt viedään, jos siellä olisi sahakin!

    VastaaPoista
  6. Kiitos jokaiselle teille, yhdessä ja erikseen! Ajattelin, ettei blogimaailmassa ole enää ketään, vaan kaikki ovat joululomilla, mutta teitähän on monta vielä liikenteessä :)
    Tietokone menee uusiksi, vielä ei ole kuvaohjelmia laitettu, vanhoilla kuvaterveisillä mennään toistaiseksi.

    VastaaPoista
  7. Tosi kaunis kuva.
    Ihanaa joulunaikaa!

    VastaaPoista